Botnia-palkinto
    

Botnia-palkinto on Oulun kirjailijaseura ry:n vuosittain myöntämä palkinto teokselle, jonka tekijä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta tai toimii siellä. Seuran hallituksen nimeämä valintaraati nimeää voittajan. Ennen voittajan valintaa raati valitsee palkinnon saajiksi enintään kahdeksan ehdokasta, jotka julkistetaan Uusi kirjallisuusfestivaali -tapahtumassa. Palkintosumma on 15 000 euroa.

Botnia-palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017. Tiedot uusimmasta voittajasta löytyvät täältä.

 

Botnia-palkinto - Säännöt

1. Botnia-palkinto on Oulun kirjailijaseura ry:n vuosittain myöntämä palkinto teokselle, jonka tekijä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta tai toimii siellä. Jos kirjailijan suhde maakuntaan on epäselvä, kirjailijaseuran hallituksella on oikeus tehdä päätös tämän kelpoisuudesta osallistua kilpailuun.

2. Botnia-palkinto jaetaan syksyisin, syys–lokakuun aikana. Kilpailuun voivat osallistua teokset, jotka

a) ovat kaupallisen kustantajan julkaisemia. Kielirajausta ei ole, kun kustannusehto täyttyy. Kilpailuun ilmoittautumisesta huolehtivat kustantajat.

b) edustavat seuraavia kirjallisuuden lajeja: kaunokirjallisuus, tietokirjallisuus, lastenkirjallisuus, sarjakuvat.

c) ovat ilmestyneet edellisenä vuonna 1.7. jälkeen ja viimeistään 30.6. sinä vuonna, kun palkinto jaetaan.

 

Oulun kirjailijaseuran hallitus vahvistaa edellä mainittuja periaatteita noudattaen kilpailuun soveltuvien teosten listan.

 

3. Oulun kirjailijaseuran hallitus kokoaa palkintoraadin arvioimaan ja päättämään teosten palkitsemisesta. Palkintoraatiin kuuluu puheenjohtaja ja kuusi jäsentä. Raadin jäsenten valinnassa painotetaan asiantuntemusta, kokemusta ja ammattitaitoa. Jäsenien vaihtuvuudessa noudatetaan periaatetta, jonka mukaisesti joka vuosi vähintään yksi jäsen luopuu paikastaan, ja hänen tai heidän tilalleen nimitetään uusi jäsen tai uudet jäsenet.

4. Palkintoraati valitsee Oulun kirjailijaseuran hallituksen vahvistamalta listalta enintään kahdeksan ehdokasteosta, jotka julkistetaan noin kuukautta ennen varsinaisen voittajan julkistamista.

5. Palkintosumma on 15 000 euroa. Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina jatkavat palkinnon pysyvinä rahoittajina, ja kolmas, vaihtuva rahoittaja edustaa oululaista yritysmaailmaa. 

6. Palkintoraati voi poikkeustapauksessa ja niin halutessaan jakaa palkintosumman kahdelle teokselle tasasuuruisena.

7. Palkintoraati voi halutessaan käyttää asiantuntija-apua teosten ansioiden arvioimisessa, esimerkiksi jos kilpailuun osallistuu muita kuin suomen-, ruotsin- tai englanninkielisiä teoksia.

8. Oulun kirjailijaseuran hallitus on vastuussa mahdollisten epäselvien tapausten ja kiistatilanteiden ratkaisemisesta.

 

 

Tiedotteet:

Uusi monikielinen kirjallisuuspalkinto perustetaan Ouluun, 12.5.2017

Pohjoista kirjallisuutta ovat tukeneet: