Sanan ja runon malja -hankkeessa kirjoitetaan tekstejä vesireiteistä

Sanan ja runon malja -hankkeessa kirjoitetaan tekstejä vesireiteistä

01.11.2023

Oulun kirjailijaseuralla on käynnissä Sanan ja runon malja -hanke, jossa kirjailijat kirjoittavat vesireitteihin liittyviä tekstejä.

 

Tekstit ovat pohjana Delta Life – Kaupunki syntyy suistoon -kokonaisuuden esityksille sekä tuotannoille. Delta Life -kokonaisuudesta on tulossa vuonna 2026 elokuun ja koko vuoden huipentuma Oulujoen suistossa. Sanan ja runon malja on osa Oulun kirjailijaseuran Kirjallisuushanketta, jolle Oulun kulttuurisäätiö on myöntänyt rahoitusta.

 

Alueen vesireittejä ovat muun muassa Iijoki, Kiiminkijoki, Kalajoki sekä Oulujoki, joka on elänyt lohen aikaa, tervan aikaa, vesivoiman aikaa. Lisäksi Oulu on saanut laajalta alueelta vaikutteita merireittejä pitkin, sillä Oulusta on ollut ikiaikaiset yhteydet eri puolille Eurooppaa.

 

Kirjailijoiden kirjoittamat uudet tekstit toimivat itsenäisinä teoksina, mutta ne voivat olla pohjana, materiaalina, virikkeenä tai käsikirjoituksena myös muiden taiteenlajien teoksille, esimerkiksi tanssiteokseen, näytelmään tai lyhytelokuvaan. Tarkoitus on, että esimerkiksi teatterit voivat käyttää hankkeessa syntyviä tekstejä esitystensä pohjana.

 

Hankkeeseen on valittu mukaan 14 kirjailijaa. He ovat kirjailijat Päivi Tuulikki Koskela, Katariina Vuori, Katri Rauanjoki, Jonna Pulkkinen, Tuomo Heikkinen, Anu Kolmonen, Tuomo Pirttimaa, Veli-Matti Ural, Liisa Louhela, Ilpo Koskela, Timo Harju, Heli Slunga, Lauri Hirvonen sekä Jenny Kangasvuo. Osa heistä kirjoittaa tekstinsä tämän vuoden loppuun mennessä ja osa ensi keväänä. Tekstit edustavat eri genrejä, kuten proosaa, runoutta ja sarjakuvaa.

 

Valinnan hankkeeseen suoritti raati, johon kuuluivat:

kirjailija ja muusikko Jukka Takalo

kirjailija, puheenjohtaja Antti Leikas, Oulun kirjailijaseura

toiminnanjohtaja Pia Alatorvinen, Oulun juhlaviikot

audiovisuaalisten taiteiden läänintaitelija Janne Niskala, Taiteen edistämiskeskus

 

Oulun kirjailijaseura ry on ammattikirjailijoiden yhdistys, jonka jäseniksi voivat hakea kaupallisen kustantajan kautta julkaisseet pohjoispohjalaiset kirjailijat. Yhdistyksen päätehtävinä on edistää Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan ammattikirjailijoiden työskentelymahdollisuuksia sekä rakentaa seudulla toimivien kirjailijoiden yhteisöä. Yhdistys on perustettu 2010. Yhdistyksessä on yli 100 jäsentä.

 

Lisätietoa:

Antti Leikas

Oulun kirjailijaseura ry:n puheenjohtaja

040 566 6862

antti.leikas@telex.fi

 

Jukka Takalo

0405133262

jukkatakalo@icloud.com

 

 

Lataa tiedote pdf-muodossa »

« Takaisin uutisarkistoon

Pohjoista kirjallisuutta ovat tukeneet: