Menneet tapahtumat

Menneet tapahtumat

2018

Oulun kaupunginkirjaston suositun Pohjoista kirjallisuutta -sarjan vieraina keväällä 2018 on kirjailija-rockmuusikoita. Vierailut järjestetään yhteistyössä Oulun kirjailijaseuran kanssa.

Tilaisuudet ovat keskiviikkoiltoina klo 18 pääkirjaston Pakkalan salissa (Kaarlenväylä 3, Oulu).

31.1., Pakkalan sali
Jarno Mällinen
(s. 1965) on oululaisen Radiopuhelimet-yhtyeen kitaristi, säveltäjä ja toinen pääsanoittaja. Viime keväänä ilmestynyt Kotirintama on hänen kolmas romaaninsa. Sotavuoteen 1941 sijoittuva romaani kertoo isän ja pojan uudesta elämästä syrjäseudulla.

28.2., Tapahtumatila Laituri (1. kerros)
Tommi Liimatta
(s. 1976) on kirjoittanut seitsemän romaania ja toimittanut yhdeksän kirjaa. Lisäksi hän on julkaissut viisi sarjakuva-albumia ja kaksi runokokoelmaa. Liimatan tuorein romaani Autarktis on kuvaus omavaraisesta pohjoisesta.

 

2017

Ke 19.4. klo 18-20 Lesung-ääneenluentailta
– Oulun kirjailijaseura jatkaa Lesung-ääneenluentailtojen järjestämistä. Tilaisuudessa kirjailijat lukevat ääneen romaanejaan.
– Jarno Mällinen lukee Kotirintama-romaania (Like, 2017). Sotavuoteen 1941 sijoittuva romaani kertoo isän ja pojan uudesta elämästä syrjäseudulla.
– Minna Mikkonen lukee Kivenkerääjät-romaania (Minerva, 2015). Mikkosen esikoisromaani kertoo perheen menetyksestä ja surusta.

 

Ke 26.4. klo 17-19 Maksim Gorki -ilta
– Suomi-Venäjä-Seuran Oulun osaston nojatuolimatka neuvosto-venäläisen kirjailijan ja poliittisen aktivistin henkilöhistoriaan ja tuotantoon. Esitelmän ja keskustelun ohessa teetä samovaarista ja muuta tarjoilua venäläiseen tyyliin.
– Yhteistyössä Suomi-Venäjä-Seuran Oulun osaston kanssa

 

Ke 10.5. klo 18-20 Lesung-ääneenluentailta

Oulun kirjallisuuden talo, Sepänkatu 9, Oulu

Tilaisuudessa kirjailijat lukevat ääneen romaanejaan, puolisen tuntia per kirja.

 

Kia Walli lukee Avokadopastaa-romaania (Otava, 2017). Raikkaasti rymistelevässä viihderomaanissa siirrytään makuuhuoneesta sujuvasti keittiöön ja vaihdetaan viettelevät alusvaatteet kurahousurumbaan. Kiireinen yksinhuoltaja-yrittäjä Saili ehtii deittailla vain joka toinen viikonloppu, kun lapset ovat isällään. Silloin hän puhkeaa kukkaan - jos vain nettipalvelusta löytyy sopiva mehiläinen. Vällyjen välissä keskinäinen kemia testautuu parhaiten. Silti vasta yhteinen ruokailuhetki varmistaa, onko miehessä puolisopotentiaalia. Sitten Sailin haaviin osuu todellinen namupala, ja hän huomaa jo sovittelevansa miehen sukunimeä oman nimensä perään. Ei kai mies ole liian hyvä ollakseen totta?

Kia Walli on sinkku, joka harrastaa ratsastusta ja puutarhanhoitoa. Nimimerkin taakse kätkeytyy tuottelias ja vaihtelunhaluinen pohjoissuomalainen ammattikirjailija, joka kaipaa perinteisiin rakkausromaaneihin lisää vipinää vällyjen alle.

 

Veera Vaahtera lukee Sopivasti sekaisin -romaania (Tammi, 2017). Veera Vaahteran uutuusromaani on hauska kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun tunnollisen naisen mitta tulee täyteen. Matleena Riikonen on äiti, vaimo ja kirjastotoimenjohtaja, joka on sietänyt muiden lapsellista käytöstä liian kauan. Enää hän ei aio siivota toisten sotkuja, ei kotona eikä työpaikalla, vaikka puoliso ja alaiset sitä odottaisivat. Hyvää tarkoittava kurinpalautus suistaa elämän kuitenkin kaaokseen, jonka keskeltä tuntuu löytyvän vain yksi pelastuskeino: huomaavainen ja huoliteltu Juhani.

Veera Vaahtera on kirjailija Pauliina Vanhatalon alter ego, jonka suojissa Vanhatalo kirjoittaa komediallisia lemmentarinoita Jane Austenin, Hilja Valtosen ja Bridget Jonesin luoneen Helen Fieldingin jalanjäljillä.

Järjestäjä: Oulun kirjailijaseura ry / Oulun kirjallisuuden talo

Ke 7.6. klo 18-20 Uusien teosten ilta

Oulun kirjallisuuden talo, Sepänkatu 9, Oulu

Oulun kirjailijaseuran jäsenet esittelevät vuonna 2017 ilmestyneitä uutuuskirjojaan.

* Taru Hallikainen: Armon kintereillä (Arktinen Banaani, 2017)

* Pekka Jaatinen: Raahen koordinaatit (Mediapinta, 2017)

* Essi Kummu: Hyvästi pojat (Tammi, 2017)

* Jarno Mällinen: Kotirintama (Like, 2017)

* Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin (Tammi, 2017)

Järjestäjä: Oulun kirjailijaseura ry / Oulun kirjallisuuden talo

 

Ma 19.6. klo 16-20 Kirjanvaihtopäivä

Oulun kirjallisuuden talo, Sepänkatu 9, Oulu

Oulun kirjailijaseura ry pitää Oulun kirjallisuuden talossa avoimia ovia ja samalla järjestää Kirjanvaihtopäivän. Kirjanvaihtopäivänä voit tuoda omia kirjojasi ja vaihtaa ne muiden ihmisten tuomiin kirjoihin. Tapahtumassa voi myös ostaa kirjailijaseuran jäsenten kirjoja. Tilaisuus on pääsymaksuton ja kaikille avoin. Tilaisuus on osa Oulun Päiviä 16.6.-9.7.2017.

Järjestäjä: Oulun kirjailijaseura ry / Oulun kirjallisuuden talo

 

To 17.8. klo 18 Lesung-ääneenluentailta Oulun taiden yössä

Oulun kirjallisuuden talo, Sepänkatu 9, Oulu

Klo 18. Lesung-ääneenluentailta, jossa kaksi kirjailijaa lukee ääneen romaanejaan.

Tilaisuus on osa Oulun taiteiden yötä 17.8.2017.

Järjestäjä: Oulun kirjailijaseura ry / Oulun kirjallisuuden talo

 

22.-23.9. Uusi kirjallisuusfestivaali

Oulun kirjallisuuden talo, Sepänkatu 9, Oulu

Uusi kirjallisuusfestivaali järjestetään 2. kerran, tällä kertaa kaksipäiväinä.

Järjestäjä: Oulun kirjailijaseura ry / Oulun kirjallisuuden talo

 

NÄYTTELYT

 

31.3.2017–1.3.2018 Ilpo Koskela: Lusia

Oulun kirjallisuuden talo, Sepänkatu 9, Oulu

Näyttely esittelee Ilpo Koskelan Lusia-sarjakuvaromaanin originaaleja ja vedoksia. Ne kertovat katsojalle historiallisen sarjakuvaromaanin tekoprosessista ja työvaiheista. Koskela on tehnyt sarjakuvia kolmen vuosikymmenen ajan. Häneltä on julkaistu kahdeksan sarjakuvateosta, kaksi sarjakuva-alan oppikirjaa sekä lukuisia aikakaus- ja erikoislehtisarjoja.

 

 

Takaisin Tapahtumat -sivulle »