Botnia-palkinto hurjalle tietokirjalle – Jouni Tikkasen Lauma palkittiin jo toistamiseen
Kirja on ilmestynyt syksyllä 2019, ja se on ehtinyt jo aiemmin saada Lauri Jäntin säätiön tietokirjapalkinnon. Tikkanen on taustaltaan biologi ja toimittaja. Hän lähtöisin Pulkkilasta ja käynyt lukion Oulun lyseossa.
Palkinnon jakava Oulun kirjailijaseura ry täyttää tänä syksynä 10 vuotta.
Lue koko artikkeli täältä.

18.10.2024
Kahdeksatta kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat on nimetty. Botnia-kirjallisuuspalkinnon raati sai tänä vuonna luettavakseen 99 teosta, mikä on ennätysmäärä kisan kahdeksanvuotisessa historiassa. Määrällisesti eniten oli tarjolla aikuisten romaaneja, 37 teosta. Viime vuoden tapaan myös lasten ja nuorten kirjoiksi luokiteltuja teoksia sekä tietokirjoja oli runsaasti, kun taas sarjakuvaa ja runoutta niukasti.
17.10.2024
Oulun kirjamessujen kansainvälisesti menestynein kirjailija on huiman dekkarisarjansa sekä lastenkirjansa kanssa pohjoiseen saapuva islantilaissuomalainen Satu Rämö. The Guardianissakin esitelty, Islannin Länsivuonolle sijoittuva Hildur-sarja saa marraskuussa jatkoa, silloin julkaistaan sarjan neljäs osa, nimeltään Rakel.
15.10.2024
Tule mukaan Oulun kirjamessujen riemukkaaseen vilinään myös lasten ja nuorten ohjelmiston parissa!
15.10.2024
Oulun krooniseen kirjakauppapulaan saadaan hetkeksi helpotusta, kun WSOY ja Rosebud tuovat Oulun Kirjamessuille omat myyntiosastonsa.

