Botnia-raati on aloittanut työskentelynsä

Ensi syksynä kuudetta kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon raati on aloittanut työnsä. Palkinnon sääntöjen mukaan raatiin täytyy vuosittain valita yksi uusi jäsen samalla, kun joku vanhoista raatilaisista luopuu paikastaan. Tällä kertaa raadin jätti kirjallisuuden- ja kulttuurintutkija Jyrki Korpua, ja hänen tilalleen tuli kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Määttä.

 

Täytyy muistaa, että Botnia-raadin jäsenyys ei ole mikään helppo tehtävä. Palkintoehdokkaiksi kelpaavat kaikkia kirjallisuudenlajeja edustavat teokset, joiden ainoa kriteeri on se, että tekijä asuu tai on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Samasta syystä myöskään kielirajausta ei ole, eli raati voi saada luettavakseen myös muita kuin suomenkielisiä teoksia. Vuonna 2022 kisaan hyväksytään kaupallisen kustantajan julkaisemat teokset, jotka ovat ilmestyneet 1.7.2021 – 30.6.2022 välisenä aikana.

 

Tällä hetkellä kilpailun ehdot täyttäviä teoksia on listalla 59 kappaletta, ja on luultavaa, että määrä nousee edellisvuosien tapaan yli 80:een. Lisäksi kisasta odotetaan tänäkin vuonna pelottavan kovatasoista, mikä vaikeuttaa raadin työtä entisestään.

 

Maksimissaan kahdeksan ehdokasta Botnia-palkinnon saajaksi esitellään Uusi kirjallisuusfestivaali -tapahtumassa lauantaina 10. syyskuuta. Voittaja paljastetaan lokakuussa. Palkintosumma kasvoi tälle vuodelle 15 000 euroon. Sen lahjoittavat Oulun kaupunki, Osuuskauppa Arina sekä Fingersoft. Kilpailun yhteistyökumppaneita ovat Suomalainen Kirjakauppa, Oulun Energia, Hätälä, Booky.fi ja Oulun ammattikorkeakoulu.

 

Lisätietoja palkinnosta antaa Oulun kirjailijaseura ry:n puheenjohtaja Antti Leikas, p. 040 5666 862.

 

Botnia-raadin jäsenet ovat:
kirjallisuudentutkija, journalismin yliopettaja Satu Koho, Jyväskylän yliopisto/Oulun ammattikorkeakoulu (raadin puheenjohtaja)

toimittaja Pia Kaitasuo, Kaleva

kirjastonhoitaja Jaana Märsynaho, Oulun kaupunginkirjasto

kirjabloggaaja Simo Sahlman, Lukupino

dramaturgi Jukka Heinänen, Oulun Teatteri

pastori Juha Vähäkangas, Oulun Karjasillan seurakunta

kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Määttä, Jyväskylän yliopisto

 

Oulun kirjailijaseura on Oulun alueen ammattikirjailijoiden edunvalvonta- ja tukijärjestö. Sen tarkoituksena on edistää Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan ammattikirjailijoiden työskentelymahdollisuuksia, rakentaa seudulla toimivien kirjailijoiden yhteisöä sekä ajaa alueen kirjailijoiden etuja.

 

Lisätietoja Oulun kirjailijaseurasta löytyy osoitteesta http://www.oulunkirjailijaseura.fi/oulun-kirjailijaseura/seura/

Botnia-kilpailun säännöt löytyvät osoitteesta https://www.oulunkirjailijaseura.fi/botniapalkinto

Lataa tiedote pdf-muodossa »

  • 10.2.2025

    Helmikuun 2025 alusta tuottaja ja kirjailija Sanna Vainio on työskennellyt Oulun Kirjamessujen ohjelmatuottajana. Viime vuoden lokakuussa toteutuneet messut olivat menestys ja Oulun kirjailijaseura tahtoo varmistaa ihmisten mielenkiinnon tulevaisuudessakin. Siksi ohjelmiston suunnitteluun on satsattu nyt aikaa ja palkattu henkilö ihan niille töin. Eikä kuka vain henkilö, onhan Sanna Vainio toiminut menestyksekkäästi mm. vastaavana tuottajana Kulttuuritalo Päiväkodissa, Hailuodossa sekä vastaavana tuottajana Nordic Noir kansainvälisillä dekkarifestivaaleilla. Hän on myös itse kiitetty esikoiskirjailija.

  • 12.12.2024

    Lokakuussa järjestetyt Oulun Kirjamessut saa jatkoa. Messut järjestänyt Oulun kirjailijaseura on tehnyt päätöksen messujen järjestämisestä tulevina vuosina, ja ajankohta sekä sijainti on jo lyöty lukkoon ainakin vuoden 2025 osalta.

  • 25.10.2024

    Ouluun on selkeästi kaivattu kirjamessuja. Tämän johtopäätöksen voi vetää 18.-20.10. vietettyjen messujen palautteesta. Kirjamessut oli suunniteltu intiimiksi tapahtumaksi kauneimman, historiallisen Oulun ytimessä, ja sellaisena ne ihastuttivat sekä kävijät että paikalle saapuneet näytteilleasettajat.

  • 18.10.2024

    Kahdeksatta kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat on nimetty. Botnia-kirjallisuuspalkinnon raati sai tänä vuonna luettavakseen 99 teosta, mikä on ennätysmäärä kisan kahdeksanvuotisessa historiassa. Määrällisesti eniten oli tarjolla aikuisten romaaneja, 37 teosta. Viime vuoden tapaan myös lasten ja nuorten kirjoiksi luokiteltuja teoksia sekä tietokirjoja oli runsaasti, kun taas sarjakuvaa ja runoutta niukasti.