Botnia-palkintoa tavoittelee lähes sata teosta
Palkintoehdokkaaksi kelpaa mitä tahansa kirjallisuudenlajia edustava kaupallisen kustantajan julkaisema teos, kunhan sen tekijä asuu Pohjois-Pohjanmaalla tai on kotoisin sieltä. Kielirajaustakaan ei ole. Tänä vuonna kisassa ovat mukana kirjat, jotka ovat ilmestyneet 1.7.2021 – 30.6.2022.
Kilpailun ehdot täyttäviä kirjoja kertyi listalle 85 kappaletta, joten raadin tehtävä on vaativa. Tänäkin vuonna kisasta odotetaan pelottavan kovatasoista, mikä vaikeuttaa seitsemän ammattilukijan työtä entisestään.
”Noin vuoden kestävä luku-urakka on haastava, samalla kuitenkin kiehtova ja antoisa. Tämän vuoden kattauksessa silmiinpistävää on tietokirjojen määrä – niitä kertyi listalle jopa enemmän kuin romaaneja. Runoteoksia sen sijaan saimme tällä kertaa ruodittavaksemme vain kolme”, kertoo Botnia-palkintoraadin puheenjohtaja Satu Koho.
Koho korostaa, että laaja, korkeatasoinen ja monilajinen ehdokasjoukko on todiste siitä, että pohjoissuomalainen kirjallisuus on elinvoimaista. ”Kaiken hyvän ei tarvitse liittyä etelään”, hän jatkaa.
Raati nostaa kilpailuun tulleista teoksista Botnia-ehdokkaiksi enintään kahdeksan teosta. Ne esitellään Uusi kirjallisuusfestivaali -tapahtumassa lauantaina 10. syyskuuta. Voittaja paljastetaan lokakuussa.
Botnia-kirjallisuuspalkinnon perustaja on Oulun kirjailijaseura. Palkintosumma on kasvanut tälle vuodelle 15 000 euroon. Sen lahjoittavat Oulun kaupunki, Osuuskauppa Arina ja Fingersoft. Kilpailun yhteistyökumppaneita ovat Suomalainen Kirjakauppa, Oulun Energia, Hätälä, Booky.fi ja Oulun ammattikorkeakoulu.
Lisätietoja palkinnosta antaa Oulun kirjailijaseura ry:n puheenjohtaja Antti Leikas, p. 040 5666 862.
Botnia-raadin jäsenet ovat:
kirjallisuudentutkija, journalismin yliopettaja Satu Koho, Jyväskylän yliopisto/Oulun ammattikorkeakoulu (raadin puheenjohtaja)
toimittaja Pia Kaitasuo, Kaleva
kirjastonhoitaja Jaana Märsynaho, Oulun kaupunginkirjasto
kirjabloggaaja Simo Sahlman, Lukupino
dramaturgi Jukka Heinänen, Oulun Teatteri
pastori Juha Vähäkangas, Oulun Karjasillan seurakunta
kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Määttä, Jyväskylän yliopisto
Oulun kirjailijaseura on Oulun alueen ammattikirjailijoiden edunvalvonta- ja tukijärjestö. Sen tarkoituksena on edistää Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan ammattikirjailijoiden työskentelymahdollisuuksia, rakentaa seudulla toimivien kirjailijoiden yhteisöä sekä ajaa alueen kirjailijoiden etuja.
Lisätietoja Oulun kirjailijaseurasta löytyy osoitteesta http://www.oulunkirjailijaseura.fi/oulun-kirjailijaseura/seura/
Botnia-kilpailun säännöt löytyvät osoitteesta https://www.oulunkirjailijaseura.fi/botniapalkinto

Oulun kirjailijaseuran ylläpitämä Oulun kirjallisuuden talo on kesän aikana muuttanut kaupungin ydinkeskustaan. Osoitteessa Hallituskatu 9 (sisäänkäynti on Kirkkokadun puolelta, joten talo sijaitsee Oulun kaupungintaloa vastapäätä) avatuissa tiloissa järjestettiin jo kesäkuussa Uusien teosten ilta, ja elokuun aikana toiminta pyörähtää toden teolla käyntiin.
Ensi syksynä kuudetta kertaa jaettavasta oululaisesta Botnia-kirjallisuuspalkinnosta kisaa jälleen suuri määrä teoksia aina kuvapainotteisista lastenkirjoista järkälemäisiin tietokirjoihin.
Black Hole Summer eventin ohjelma on julkaistu
Black Hole Spring eventin ohjelma on nyt julkaistu.
