Botnia-palkinnon juhlavuosi on käynnistynyt – jaossa ylimääräinen 5000 euron tunnustus
Taitaja-palkinnon hyvä kiertämään
Oulun kirjailijaseura käyttää ylimääräiseen palkintoon Pohjolan OP:n viime vuonna seuralle myöntämää Taitaja-palkintoa. ”Haluamme laittaa hyvän kiertämään”, sanoo Oulun kirjailijaseuran puheenjohtaja Antti Leikas. ”Lisäksi käytämme osan Taitaja-palkinnosta valitsemalla stipendiaatin Vuolle-opiston Pohjoinen kirjoittaja -akatemiaan tulevana syksynä.”
Raati aloitti työnsä, mukana kaksi uutta raatilaista
Botnia-raadin vuotuinen luku-urakka ei näytä helpottavan. Pohjois-Pohjanmaalla kirjoitetaan yhä enemmän, ja tästä vuodesta tulee kaikkien aikojen ennätysvuosi. ”Luettavien kirjojen listalla on jo yli 130 kirjaa, ja määrä varmasti kasvaa kevään aikana”, arvioi raadin puheenjohtaja, kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Määttä.
Botnia-kilpailun sääntöjen mukaan vähintään yksi raatilainen vaihtuu joka vuosi, ja tänä vuonna raati sai kaksi uutta jäsentä. Kuopiolainen kirjailija Marja-Leena Tiainen on kokenut kirjallisuuspalkintoraatilainen, jonka oma laaja-alainen tuotanto ulottuu viidelle vuosikymmenelle. Tiainen on kuulunut Suomen Kirjailijaliiton johtokuntaan ja hän on myös Kirjailijaliiton kunniajäsen. Toinen uusi raatilainen on kirjallisuutta ja kulttuurintutkimusta pääaineena opiskellut oululainen Ville Juutinen, joka tunnetaan erityisen hyvin aktiivisesta roolistaan kirjallisuustapahtumissa ja sosiaalisen median kanavissa.
Kymmenennen Botnia-palkinnon ehdokkaat julkistetaan Oulun Kirjamessuilla Aleksis Kiven päivänä 10.10.2026 ja voittajan nimi paljastetaan marraskuussa.
Botnia-palkinnon raati vuonna 2026:
kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Määttä, Oulun yliopisto (puheenjohtaja)
informaatikko Anna Kippola, Raahen kaupunginkirjasto
kulttuuritoimittaja Eeva Kauppinen, Kaleva
dramaturgi Janne Rosenvall
kirjailija, luovan kirjoittamisen opettaja Taija Tuominen
kirjailija Marja-Leena Tiainen
kirja-aktivisti Ville Juutinen
Lisätietoja:
Oulun kirjailijaseura ry / Antti Leikas, puheenjohtaja@oulunkirjailijaseura.fi, p. 040 5666 862

7.10.2025
Viime vuonna hurjan suosion saavuttanut Oulun Kirjamessut kokoaa tulevana viikonloppuna kirjailijat ja kirjojen lukijat Oulun Lyseolle ja Kulttuuritalo Valveelle. Messujen teema on Kohtaamisia, joita voi todistaa kuudella eri lavalla sekä lavojen ulkopuolella, yli kahdeksankymmenen esiintymisen kanssa.
17.9.2025
Lokakuussa, Aleksis Kiven päivästä eteenpäin, juhlitaan Oulussa ennen muuta kotimaista ja pohjoista kirjallisuutta. Vuoden 2025 Oulun Kirjamessujen teema on Kohtaamisia, ja se korostaa kirjallisuuden äärelle pysähtymistä, aitoa läsnäoloa ja virkistäviä uusia polkuja.
17.6.2025
Oulun kirjailijaseuran järjestämien Oulun kirjamessujen uudet nettisivut on julkaistu. Ne löytyvät osoitteesta oulunkirjamessut.fi ja pitävät sisällään kootusti messujen ohjelman, ajankohtaiset uutiset ja muun tiedotuksen.
11.6.2025
Käännöskirjallisuuden edistämisen uudet työkalut on Oulun kirjailijaseuran toukokuuhun 2026 kestävä kehityshanke, johon on saatu EU:n Euroopan aluekehitysrahaston tukea ja Oulun kaupungin salkkurahaa. Hanke on suunnattu helpottamaan kirjallisuusagenttien ja kustantamojen työtä, kun he vievät suomalaista kirjallisuutta ulkomaille.
