Vuolle-opiston ja Oulun kirjailijaseuran Pohjoinen kirjoittaja-akatemia jatkuu 2026-2027 ja saa stipendiaatin
Tänä vuonna Kirjailijaseura juhlistaa vuonna 2025 saamaansa Osuuspankin Taitaja-palkintoa ja jakaa hyvää eteenpäin. Seura myöntää yhdelle kirjoittajalle stipendin Pohjoisen kirjoittaja-akatemian koulutusta varten. Stipendi kattaa lukuvuoden mittaisen koulutuksen maksut kokonaisuudessaan. Stipendiaatin ei tarvitse olla oululainen eikä kirjailijaseuran jäsen, vaan riittää, että hän on kirjoittamisessaan jo ensiaskeleet ottanut ja kiinnostunut opiskelemaan Pohjoisessa kirjoittaja-akatemiassa.
Etsimme henkilöä, jolla ei ilman stipendiä olisi taloudellista mahdollisuutta osallistua koulutukseen, ja joka on tavoitteellisesti suuntautunut ja kirjoittamisessaan sinnikäs. Koulutuksesta saa lisätietoa osoitteesta https://vuolleoulu.fi/opisto/muu-koulutus/pohjoinen-kirjoittaja-akatemia/
Stipendiä haetaan vapaamuotoisella, noin yhden A4 -sivun mittaisella motivaatiokirjeellä. Samaan tiedostoon liitetään myös maksimissaan viiden sivun tekstinäyte, esimerkiksi viisi runoa tai lyhyt novelli, romaanin luku, osa esseestä, tms. Hakemukset nimetään ”Pohjoisen kirjoittaja-akatemian stipendihaku” ja osoitetaan sihteeri Terhi Kontiolle osoitteeseen sihteeri@oulunkirjailijaseura.fi 1.6.2026 mennessä.
Pohjoisen kirjoittaja-akatemian ryhmänohjaaja ja vastuuopettaja Katri Rauanjoki toivoo stipendille hakijoita, jotka ovat lykänneet koulutusta taloudellisten ja mahdollisesti työ- tai perhe-elämän paineiden takia: ”Haluamme tukea ja kannustaa tulevia kirjoittamisen ammattilaisia.”
Pohjoinen kirjoittaja-akatemia alkaa 12.9.2026 Vuolle-opiston tiloissa Oulussa.
Lisää tietoa stipendistä saa Katri Rauanjoelta osoitteesta projektit@oulunkirjailijaseura.fi


9.6.2026
Oulun kirjailijaseuran jakaman Botnia-palkinnon raati on jo kymmenettä kertaa kovan haasteen edessä: kuinka valita Pohjois-Pohjanmaan parhaat kirjat teosjoukosta, joka edustaa […]

11.5.2026
Kirjaviennin edistämisen uudet työkalut on Oulun kirjailijaseuran selvityshanke, jossa tarkoituksena on ollut kerätä uudentyyppinen myyntipaketti käännössopimuksia etsiville kirja-agentuureille. Yhtenä osana […]

1.4.2026
Oulun kirjailijaseura julkaisee uudet verkkosivunsa ja esittelee samalla uudistuneen organisaationsa, joka palvelee niin jäsenistöä, lukijoita kuin yhteistyökumppaneitakin entistä sujuvammin. Lisäksi […]
23.3.2026
Vuolle-opiston ja Oulun kirjailijaseuran yhteistyössä toteutettava Pohjoinen kirjoittaja-akatemia saa jo kolmannen vuosikertansa, kun opetus syksyllä 2026 starttaa. Moni Oulun kirjailijaseuran jäsen on koulutuksen käynyt ja saanut siitä tukea uransa alkuun.






