Pohjoista kirjallisuutta – Kirjailija-rockmuusikot

Tilaisuudet ovat keskiviikkoiltoina klo 18 pääkirjaston Pakkalan salissa (Kaarlenväylä 3, Oulu).

31.1., Pakkalan sali
Jarno Mällinen
(s. 1965) on oululaisen Radiopuhelimet-yhtyeen kitaristi, säveltäjä ja toinen pääsanoittaja. Viime keväänä ilmestynyt Kotirintama on hänen kolmas romaaninsa. Sotavuoteen 1941 sijoittuva romaani kertoo isän ja pojan uudesta elämästä syrjäseudulla.

28.2., Tapahtumatila Laituri (1. kerros)
Tommi Liimatta
(s. 1976) on kirjoittanut seitsemän romaania ja toimittanut yhdeksän kirjaa. Lisäksi hän on julkaissut viisi sarjakuva-albumia ja kaksi runokokoelmaa. Liimatan tuorein romaani Autarktis on kuvaus omavaraisesta pohjoisesta.

25.4., Pakkalan sali
Haukiputaalainen laulaja-lauluntekijä Jukka Takalo (s. 1967) on kirjoittanut muusikonuransa ohella yhdessä toimittaja Pasi Kostiaisen kanssa musiikkiaiheisen teoksen Sinä olet tähti – matkaopas poptähteyteen (2004) sekä Jokainen on vähän homo -laulukirjan (2014). Keväällä 2018 Takalolta ilmestyy fiktiivinen teos Kuoleman nimi on Saab 96.

Lataa tiedote »

  • 4.11.2016

    keskiviikkona 9.11. klo 18, Oulun kirjallisuuden talo, Sepänkatu 9, Oulu.

  • 7.10.2016

    Kautta aikojen ensimmäinen Uusi kirjallisuusfestivaali järjestettiin perjantaina 23.9.2016. Tubassa järjestettiin kirjallisuusklubi, jonne pääsi joko maksamalla pääsymaksun tai antamalla itse kirjoittamansa runon

  • 26.9.2016

    Oulun kirjailijaseura ry jakaa järjestyksessä viidennen Pakkala -kirjallisuuspalkinnon. Vuoden 2016 Pakkala-kirjallisuuspalkinnon saa runoilija Jere Vartiainen

  • 23.9.2016

    Kirjallinen kulttuuri polarisoituu. Tänään, Uuden kirjallisuusfestivaalin päivänä, Oulun kirjailijaseura ry ja sen hallitus esittävät palavan huolensa seuraavista asioista: