Pohjoista kirjallisuutta – Kirjailija-rockmuusikot
Tilaisuudet ovat keskiviikkoiltoina klo 18 pääkirjaston Pakkalan salissa (Kaarlenväylä 3, Oulu).
31.1., Pakkalan sali
Jarno Mällinen (s. 1965) on oululaisen Radiopuhelimet-yhtyeen kitaristi, säveltäjä ja toinen pääsanoittaja. Viime keväänä ilmestynyt Kotirintama on hänen kolmas romaaninsa. Sotavuoteen 1941 sijoittuva romaani kertoo isän ja pojan uudesta elämästä syrjäseudulla.
28.2., Tapahtumatila Laituri (1. kerros)
Tommi Liimatta (s. 1976) on kirjoittanut seitsemän romaania ja toimittanut yhdeksän kirjaa. Lisäksi hän on julkaissut viisi sarjakuva-albumia ja kaksi runokokoelmaa. Liimatan tuorein romaani Autarktis on kuvaus omavaraisesta pohjoisesta.
25.4., Pakkalan sali
Haukiputaalainen laulaja-lauluntekijä Jukka Takalo (s. 1967) on kirjoittanut muusikonuransa ohella yhdessä toimittaja Pasi Kostiaisen kanssa musiikkiaiheisen teoksen Sinä olet tähti – matkaopas poptähteyteen (2004) sekä Jokainen on vähän homo -laulukirjan (2014). Keväällä 2018 Takalolta ilmestyy fiktiivinen teos Kuoleman nimi on Saab 96.

9.9.2020
Uusi kirjallisuusfestivaali järjestetään viidennen kerran 11.-12.9.2020 koronaohjeita noudattaen. Osa festivaalitilaisuuksista on katsottavissa myös suorana lähetyksenä ja myöhemmin tallenteena Oulun kaupunginkirjaston Youtube-kanavalla.
7.9.2020
Neljättä kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat on nimetty. Mukana on dystopiaa, perinteistä romaania, runoutta, tietokirja herjaamisesta sekä yksi esikoisteos!
25.11.2019
Keskiviikkona 27.11. klo 18 kirjailijaseura järjestää Oulun kirjallisuuden talossa (Sepänkatu 9, Oulu) Keskeneräisten teosten illan, jossa kirjailijat esittelevät sekä julkaistuja että keskeneräisiä teoksiaan. Luvassa on siis esimakua myös siitä, minkälaisia kirjoja on tulossa.
