Pakkala-palkinto Jere Vartiaiselle
Palkinnon suuruus on 1 000 euroa. Palkinto jaetaan Uuden kirjallisuusfestivaalin kirjallisuusklubilla, joka alkaa Tubassa (Mannenkatu 2, Oulu) perjantaina 23.9. klo 20.
Jere Vartiaisen esikoisrunokokoelma Kirjoitin tämän kärpäspaperille, eikä se tarkoita paljon mitään (Hai) ilmestyi 2013. Inspiraationsa kirjoittamiseen Vartiainen on saanut amerikkalaisesta underground rapista ja spoken word -runoudesta. Toinen runokokoelma Enimmäkseen en nuku alasti (Nordbooks, 2014) kertoo kolmekymppisen miehen vuodesta työssä, parisuhteessa ja taiteessa, kun hän kulkee kohti aikuisuutta. Se on epätavallinen kasvutarina, joka surettaa sekä ilahduttaa. Vartiainen kirjoittaa odotetuista aiheista odottamattomalla tyylillä.
Vartiainen on myös taidokas omien runojensa esittäjä. Vuonna 2014 hän voitti Runopuulaakin eli lavarunouden suomenmestaruuden ja sijoittui seuraavana vuonna toiseksi. Vartiainen edusti Suomea Poetry Slamin World Cupissa Pariisissa 2015.
Nuori Pakkala -palkinnon perusti Oulun kirjailijaseura ry vuonna 2011 kirjailija Joni Skiftesvikin aloitteesta. Vuosittain jaettava kirjallisuuspalkinto tukee uransa alkuvaiheessa olevia kirjailijoita. Palkinto saajaksi valitaan vuosittain kirjailijanuransa vastikään aloittanut lahjakas kirjoittaja. Vuonna 2013 kirjallisuuspalkinnon nimeksi tiivistyi Pakkala-kirjallisuuspalkinto.
Teuvo Pakkala (1862-1925) oli oululaissyntyinen palkittu prosaisti, joka vaikutti kirjailijantyön ohella laajalti Suomen kirjallisella kentällä mm. lehtimiehenä, kääntäjänä, kustannustoimittajana ja opettajana. Kirjailijana Pakkala tunnetaan etenkin taitavana lasten kuvaajana.
Oulun kirjailijaseura ry on ammattikirjailijoiden yhdistys, jonka jäseniksi voivat hakea kaupallisen kustantajan kautta julkaisseet pohjoispohjalaiset kirjailijat. Yhdistyksen päätehtävinä on edistää Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan ammattikirjailijoiden työskentelymahdollisuuksia sekä rakentaa seudulla toimivien kirjailijoiden yhteisöä. Jäseniä on 55.
Lisätietoa:
Antti Leikas
Oulun kirjailijaseura ry:n puheenjohtaja
040 566 6862
antti.leikas@telex.fi
www.oulunkirjailijaseura.fi
Tuomo Heikkinen
Oulun kirjallisuuden talon toiminnanjohtaja
050 347 4470
tuomo.heikkinen@kirjallisuudentalo.fi
www.kirjallisuudentalo.fi

25.9.2024
Oulun Kirjamessujen aika on lokakuun 18-20. päivä ja nyt sen täydellinen ohjelmakartta on julki! Messut ovat pullollaan kotimaisen kirjallisuuden huippunimiä. Oulun Lyseon kolmella esiintyjälavalla, Kaupungintalon juhlasalissa ja Kulttuuritalo Valveen Valvesalissa on nähtävillä lauantain ja sunnuntain aikana seisemisenkymmentä eri ohjelmaa, joissa sivutaan niin rauhaa kuin runoilija Eeva Kilpeä, kuinka päästään esikoiskirjailijaksi tai tullaan viininjuojiksi.
17.9.2024
Oulussa jaettavan 15 000 euron arvoisen Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaiden julkistaminen muuttuu tänä syksynä: Oulussa ensimmäistä kertaa järjestettävät Oulun kirjamessut saavat yhdeksi kohokohdakseen Botnia-ehdokkaiden julkistuksen. Salaisuuden verho raottuu lauantaina 19.10 kello 13 Oulun Lyseon Kaleva-lavalla kun Oulun kirjailijaseuran nimeämä raati kertoo ehdokkaiksi valitut kahdeksan kandidaattia.
28.8.2024
Lokakuun puolivälissä järjestettävien Oulun Kirjamessujen ohjelmakartta tarjoaa herkkupaloja – samoin messujen sijainti keskeisellä paikalla parasta Oulua. Messut nostavat esiin Oulun kirjallisen historian tavalla, jota ei ole ennen nähty.
1.11.2023
Oulun kirjailijaseuralla on käynnissä Sanan ja runon malja -hanke, jossa kirjailijat kirjoittavat vesireitteihin liittyviä tekstejä.
