Oulun Kirjamessujen lasten ja nuorten ohjelmaa Kulttuuritalo Valveella

 

Lauantaina 19.10 ohjelma alkaa kello 10.30 Maaret Kallion, Susanna Ruuhilahden ja Julia Savtchenkon kirjan: ”Murkens: Kaikkien aikojen juhlat” esittelyllä (WSOY). Tämä satutietokirjasarja pitää sisällään riemukkaita tarinoita täynnä tunnetaitoja. Ohjelmistossa ovat lisäksi lastenkirjailijanakin kiitetty Essi Kummu hienovireisellä ”Rauhan alkuja” -kirjallaan sekä Satu Rämö ja Satu Konttinen ”Lottalehto”- teoksellaan, joka vie lukijansa kahdelle satujen saarelle.

 

Sunnuntaina 20.10 Valveella on luvassa hauskoja esiintymisiä niin Päivi Tuulikki Koskelan ”Tervatontut kosken kuohuissa” -kirjan julkistamisen, Kaisa Paaston ”Prankensteinin”, J.S. Meresmaan Hirviöt -sarjan, Tuomas Marjamäen Nolliksen kuin Aku Ankan piirtäjän Kari Korhosen seurassa. ”Tunne tunteesi” -teosta puolestaan esittelee Tinke ja perin vakavaksi käy Siri Kolu nuorten aikuisten teoksessaan Hohtavat, jossa mietitään maailmanloppua ja kohtaloa.   

 

Valveen tapahtumat ovat Valvesalissa, Valveen ensimmäisessä kerroksessa.

 

Tarkista messujen koko ohjelma TÄÄLTÄ.

 

Ps: Kulttuuritalo Valveen kahvila Paljetti on avoinna koko messujen ajan pe-su.

 

Lisätietoja

Oulun kirjailijaseuran toiminnanjohtaja Tuomo Heikkinen
050 347 4470
tuomo.heikkinen@kirjallisuudentalo.fi

 

Oulun Kirjamessujen projektipäällikkö Eija Honkonen
044 231 2250
eija.honkonen@oulunkirjamessut.fi

  • 10.2.2025

    Helmikuun 2025 alusta tuottaja ja kirjailija Sanna Vainio on työskennellyt Oulun Kirjamessujen ohjelmatuottajana. Viime vuoden lokakuussa toteutuneet messut olivat menestys ja Oulun kirjailijaseura tahtoo varmistaa ihmisten mielenkiinnon tulevaisuudessakin. Siksi ohjelmiston suunnitteluun on satsattu nyt aikaa ja palkattu henkilö ihan niille töin. Eikä kuka vain henkilö, onhan Sanna Vainio toiminut menestyksekkäästi mm. vastaavana tuottajana Kulttuuritalo Päiväkodissa, Hailuodossa sekä vastaavana tuottajana Nordic Noir kansainvälisillä dekkarifestivaaleilla. Hän on myös itse kiitetty esikoiskirjailija.

  • 12.12.2024

    Lokakuussa järjestetyt Oulun Kirjamessut saa jatkoa. Messut järjestänyt Oulun kirjailijaseura on tehnyt päätöksen messujen järjestämisestä tulevina vuosina, ja ajankohta sekä sijainti on jo lyöty lukkoon ainakin vuoden 2025 osalta.

  • 25.10.2024

    Ouluun on selkeästi kaivattu kirjamessuja. Tämän johtopäätöksen voi vetää 18.-20.10. vietettyjen messujen palautteesta. Kirjamessut oli suunniteltu intiimiksi tapahtumaksi kauneimman, historiallisen Oulun ytimessä, ja sellaisena ne ihastuttivat sekä kävijät että paikalle saapuneet näytteilleasettajat.

  • 18.10.2024

    Kahdeksatta kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat on nimetty. Botnia-kirjallisuuspalkinnon raati sai tänä vuonna luettavakseen 99 teosta, mikä on ennätysmäärä kisan kahdeksanvuotisessa historiassa. Määrällisesti eniten oli tarjolla aikuisten romaaneja, 37 teosta. Viime vuoden tapaan myös lasten ja nuorten kirjoiksi luokiteltuja teoksia sekä tietokirjoja oli runsaasti, kun taas sarjakuvaa ja runoutta niukasti.