Botnia-palkinto hurjalle tietokirjalle –
Jouni Tikkasen Lauma palkittiin jo toistamiseen

 

Tänä syksynä neljättä kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon voittajaksi on valittu Jouni Tikkasen (s. 1983) esikoisteos Lauma. Kirja on ilmestynyt syksyllä 2019, ja se on ehtinyt jo aiemmin saada Lauri Jäntin säätiön tietokirjapalkinnon. Tikkanen on taustaltaan biologi ja toimittaja. Hän lähtöisin Pulkkilasta ja käynyt lukion Oulun lyseossa.

Palkinnon jakava Oulun kirjailijaseura ry täyttää tänä syksynä 10 vuotta. 

Palkinnonjakotilaisuus pidetään Oulun pääkirjaston (Kaarlenväylä 3) Pakkalan salissa torstaina 15.10.2020 klo 13.  Tilaisuus on katsottavissa suorana lähetyksenä ja myöhemmin tallenteena Oulun kaupunginkirjaston Youtube-kanavalla. 

Botnia-palkinnon raati sanoo perusteluissaan voittajateoksesta näin:
”Jouni Tikkanen yllättää lukijansa: avattuaan 1880-luvun lastensurmia ja suomalaista susivihaa käsittelevän tietokirjan lukija päätyykin kaunokirjallisuuteen. Kaikki faktateoksen elementit ovat silti vahvasti läsnä. Ilmaisu vain on enemmän, kuin mitä olisi osannut odottaa. Lukijana kokee saaneensa erityisen huomion osakseen.

Kerronta on saanut vahvan poljennon Tikkasen käyttämistä alkuperäislähteistä. Siinä missä joku toinen tietokirjailija olisi ottanut niiden henkeen etäisyyttä ja pyrkinyt kielessään siihen, mitä tietokirjallisuudessa yleisimmin käytetään, Tikkanen on valinnut toisin. Ajan henki on läsnä tapahtumahistoriallisessa kuvauksessa kuin myös siinä, mitä kirjoittajan on pitänyt kuvitella luodakseen umpeen tarinan aukkoja. Tämä näkyy lauserakenteessa, sanavalinnoissa ja rytmissä. Esimerkkejä: ”Hevoset ryntäilevät kupeet kuurassa, pienet lapset lähtevät puukengissä paimeneen. Uudispeltojen savut yhä palavat.”

Lauma suo mahdollisuuden nähdä luonnon ja ihmisen väliseen suhteeseen valitsematta puolta. Silläpä sudesta näkyy inhimillinen ja ihmisestä pilkahtaa peto. Teoksen lopussa Tikkanen antaakin mietittäväksi, mitä voisimme oppia luonnosta ja ihmisluonnosta.
Lauma on myös erinomainen muistutus siitä, millaiset mahdollisuudet tietokirjalla on tavoittaa tavoittamaton: laaja lukijakunta.” 

10 000 euron arvoinen Botnia on palkintona poikkeuksellinen: ehdolle voidaan hyväksyä mitä tahansa kirjallisuuden lajia edustava teos. Kielirajausta ei ole – riittää että tekijä asuu tai on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Syksyisin jaettavan palkinnon ehdokaslistalle kelpaavat teokset, jotka on julkaistu saman vuoden keväällä tai edellisen vuoden syksyllä. Tällä Oulun kirjailijaseura haluaa kamppailla kirjallisuuden lyhenevää elinkaarta ja kvartaalikustantamista vastaan. Hyvä kirja kelpaa luettavaksi vielä vuodenkin päästä ilmestymisestään. Palkintosumman lahjoittavat Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina. Kilpailun yhteistyökumppaneita ovat Suomalainen Kirjakauppa, Oulun Energia, Hätälä, Bitfactor ja Oulun  ammattikorkeakoulu. 

Lisätietoja palkinnosta antaa Oulun kirjailijaseura ry:n puheenjohtaja
Antti Leikas, p. 040 5666 862. 

Botnia-raadin jäsenet ovat:
kirjallisuuden- ja kulttuurintutkija, journalismin yliopettaja Satu Koho, Jyväskylän yliopisto / Oulun ammattikorkeakoulu (raadin puheenjohtaja)
toimittaja Pia Kaitasuo, Kaleva
kirjastonhoitaja Jaana Märsynaho, Oulun kaupunginkirjasto
myymäläpäällikkö Heli Helenius, Suomalainen kirjakauppa (Rovaniemi ja Kuusamo)
kirjabloggaaja Simo Sahlman, Lukupino
dramaturgi Jukka Heinänen, Oulun teatteri
kirjallisuuden- ja kulttuurintutkija Jyrki Korpua, Turun yliopisto / Oulun yliopisto 

Oulun kirjailijaseura on Oulun alueen ammattikirjailijoiden edunvalvonta- ja tukijärjestö. Sen tarkoituksena on edistää Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan ammattikirjailijoiden työskentelymahdollisuuksia, rakentaa seudulla toimivien kirjailijoiden yhteisöä sekä ajaa alueen kirjailijoiden etuja. 

Lisätietoja Oulun kirjailijaseurasta löytyy täältä.
Botnia-kilpailun säännöt löytyvät täältä.

Lataa tiedote palkinnon voittajasta.