Oulun ensi syksyn Kirjamessuja suunnitellaan jo – Ohjelmatuottaja Sanna Vainio lupaa samaa hyvää tunnelmaa uusin maustein
”Tietenkin on vähän paineita, kun on uuden työn edessä. Mutta toimivan pohjan päälle on hyvä rakentaa. Haluamme pitää saman lämpimän tunnelman ja suunnata messut kaikenikäisille”, Vainio kertoo työn nyt alkaessa. Hänen kanssaan keskustellessa kuulee heti, että ideat eivät tule loppumaan kesken. ”Toiveenani olisi saada laajennettua ohjelmistoa sekä tuoda lisää kustantamoja Ouluun, niitäkin, jotka eivät vielä ensimmäisellä kerralla olleet mukana. Ja lisää oheisohjelmaa on tulossa”, Vainio pohtii.
Hän itse pitää messuilla tai kirjafestivaaleilla vieraillessaan, jos voi yhdistää vanhaa ja uutta. Siis sekä kuunnella ja nähdä suosikkikirjailijoitaan, että löytää aivan itselle tuntemattomia hienoja sanataiteilijoita. Tällainen tilaisuus on tulossa myös vuoden 2025 Oulun Kirjamessuista, joiden teema paljastuu myöhemmin keväällä. ”Oulun messut ovat monipuoliset ja niissä on taatusti mukana pohjoinen ulottuvuus”, Vainio lupaa. Muita pysyviä asioita ovat iltaklubit, joissa kirjallisuus yhdistyy vaikkapa musiikkiin tai muihin taiteisiin.
Mutta kenen suomalaisen suurnimen kiinnittämisestä tuottaja haaveilee? Muutamia kiinnostavia ja varsin merkittäviä nimiä nousee heti huulille, mutta heidän saamisensa Ouluun on kiinni työstä ja aikatauluista. Vielä ei siis anneta lupauksia, vaikka haaveita onkin. Vainion työ jatkuu kiireisenä koko kevään yhdessä kustantamoiden ja Oulun kirjailijaseuran sekä Oulun Kirjamessujen projektipäällikön Eija Honkosen kanssa. Oulun toiset Kirjamessut järjestetään Oulun Lyseon tiloissa ja Kulttuuritalo Valveella lokakuun 10.–12. päivä.
Ohjelmistoon liittyvissä asioissa pyydetään ottamaan yhteyttä:
sanna.vainio@oulunkirjamessut.fi
040 544 6493

19.9.2016
Oulun kirjailijaseura ry järjestää Oulussa uuden kirjallisuusfestivaalin, jonka nimi on Uusi kirjallisuusfestivaali, perjantaina 23.9.2016. Festivaalin seminaarissa keskitytään kirjailijoiden ammatillisiin asioihin, kun Suomen Kirjailijaliiton lakimies Ville Toro sekä puheenjohtaja Jyrki Vainonen puhuvat muun muassa kirjailijoiden sopimuksista.
30.8.2016
Oulun Kirjailijaseura ja Oulun kirjallisuuden talo yhteistyökumppaneineen järjestävät Oulussa kirjallisuusfestivaalin perjantaina 23.9.2016 alkaen klo 13.00.
5.8.2016
Elokuussa kirjallisuuden talolla tapahtuu Oulun Muusajuhlien 9.8. ja 13.8. sekä Taiteiden yön 18.8. merkeissä.
22.6.2016
Oulun kirjailijaseura ry pitää Avoimet ovet Oulun kirjallisuuden talolla (Sepänkatu 9, Oulu) Oulun Päivillä keskiviikkona ke 29.6. klo 15-20.
