Lokakuiset Oulun Kirjamessut olivat menestys kaikilla mittareilla
”Noin kolmentuhannen hengen tapahtumaksi rakennetut kirjamessut pääsivät kävijätavoitteeseensa, saivat ylistävää palautetta ohjelmastaan ja vakuuttivat näytteilleasettajat”, kertoo Oulun Kirjamessujen projektipäällikkö Eija Honkonen.
Näissä puitteissa Kirjamessut onnistuivat erinomaisesti: Ne houkuttelivat ihmisiä nauttimaan erityisesti tasokkaasta ohjelmasta – lauantain osalta ilmassa oli jopa ruuhkaa. Ohjelmakarttaa ja tiloja organisaatio tulee miettimään niin, että mahdollisesti tulevaisuudessa järjestettävät messut välttyisivät ahtaudelta, mutta persoonallisista tiloista ja kodikkaasta tunnelmasta ei tarvitse luopua. Moni näytteilleasettaja hykerteli tyytyväisenä messujen jälkeen ja halusi varata paikkoja jo seuraaville messuille, vaikka päätöstä tapahtuman järjestämisestä ei ole vielä Oulun kirjailijaseurassa virallisesti tehty.
”Emme halua eikä meidän kannata lähteä kilpailemaan Etelä-Suomen hallimessujen kanssa. Meidän tapahtumaamme kehitetään persoonallisena, kirjallisuuden rakastajien pohjoisena kohtaamisena”, kommentoi Oulun kirjailijaseuran puheenjohtaja Antti Leikas. Oululaiset ja pohjoissuomalaiset lukijat kyllä mieluusti näkisivät messuille jatkoa ja nämä lokakuiset päivät pitkän tradition ensiaskelina.
Lisätietoja
Oulun kirjailijaseuran hallituksen puheenjohtaja Antti Leikas
040 56 66 862
Oulun kirjailijaseuran toiminnanjohtaja Tuomo Heikkinen
050 347 4470
tuomo.heikkinen@kirjallisuudentalo.fi
Oulun Kirjamessujen projektipäällikkö Eija Honkonen
044 231 2250
eija.honkonen@oulunkirjamessut.fi

12.12.2022
Oulussa jaettavan 15 000 euron arvoisen Botnia-kirjallisuuspalkinnon raatiin on valittu uusia jäseniä.
13.10.2022
Black Hole Autumn eventin ohjelma on julkaistu
10.10.2022
Tänä syksynä kuudetta kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon voittajaksi on valittu Veli-Pekka Lehtolan tietokirja Entiset elävät meissä – Saamelaisten historiat ja Suomi (Gaudeamus 2022).
7.9.2022
Oulun kirjailijaseura ry järjestää Uusi kirjallisuusfestivaali -tapahtuman seitsemännen kerran 9.-10.9.2022. Ohjelmistossa on kirjailijahaastatteluja ja kirjanjulkistamisia, näyttelyn avajaiset, musiikkia sekä elokuvanäytös.
