Kolmansilla Oulun Kirjamessuilla 9.–11.10. on luvassa ainutkertaiset avajaiset, runsaasti ajankohtaista lavaohjelmaa ja kansainvälisiä vieraita.

Oulun Kirjamessut on julkaissut lisää kirjailijakiinnityksiä. Messuilla nähdään aiemmin julkaistujen nimien lisäksi muun muassa palkittu, rovaniemeläislähtöinen kirjailija Katja Kettu sekä Suomen suosituimpiin kirjailijoihin kuuluva ja tänä vuonna viidenkymmenen vuoden kirjallista uraa juhliva Leena Lehtolainen. Lastenkirjoillaan messuyleisöä riemastuttavat televisiostakin tutut Janne Kataja ja Paula Noronen. Esikoiskirjailijoista mukana on ylistäviä arvioita kerännyt Sanni Isometsä romaanillaan Katoamiskertomus. Alueellisista kirjailijoista mukana ovat muun muassa Tuomo Pirttimaa, Essi Kummu, Anu Kolmonen sekä Päivi Alasalmi.

Kirjamessujen kansainväliset vieraat tulevat tänä vuonna Ruotsista ja Virosta. Kiirunalaislähtöinen Mattias Timander saapuu messuille läpimurtoteoksellaan Metsä ei sinusta lähde, joka on ollut Ruotsissa arvostelumenestys ja sen käännösoikeudet on myyty useisiin maihin. Virosta messulavalle nousee vironsuomalainen runoilija Heidi Iivari.

Tietokirjallisuuden osalta kuullaan ajankohtaisia haastatteluita ja puheenvuoroja. Mukana ohjelmassa ovat muun muassa kirjailija Ranta Al-Dawoudi teoksellaan Gazan naiset. Tarinoita, joita kukaan ei ole kertonut sekä Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan Kertomuksia hiljaisuudesta. Ääni jota ei kuultu -esitys, jossa lavalla mm. Saamelaisten sovinto- ja totuuskomission komissaari sekä Oulun yliopiston Giellagas-instituutin emerita, yhteiskuntatieteiden tohtori Anni-Siiri Länsman. Länsman palkittiin tänä vuonna tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla yhdessä muiden komissaarien kanssa.

”Yleisötilaa on tänä vuonna enemmän, sillä Lyseon ohjelmalavojen lisäksi lääninhallituksen juhlasalissa on lauantaina kirjallisuusohjelmaa koko päivän”, iloitsee projektipäällikkö Eija Honkonen.

Oulun Kirjamessujen avajaiset, Kirjallisuuden villi yö on värikäs, sanataiteeseen keskittyvä monitaiteellinen tapahtuma Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion tiloissa. Avajaiset järjestetään perjantaina 9.10. kello 18–21. Ainutkertaisessa illassa on tarjolla muun muassa improvisoivaa runopiirtämistä, esineteatteria, musiikkia ja tanssia.

Lauantaina 10.10. messujen oheisohjelmassa Valveella on Oulun Sarjakuvakeskuksen ja Pohjoisen Valokuvakeskuksen tuottamaa lavaohjelmaa sekä Kirjamessujen iltaklubi.

Oulun Kirjamessujen ohjelmaan kuuluu perinteisesti Botnia-palkintoehdokkaiden julkistaminen. Tänä vuonna se tapahtuu lauantaina 10.10.2026 klo 13 Kaleva-lavalla Oulun Lyseon lukiolla (Kajaaninkatu 3). Oulun kirjailijaseuran jakama 15 000 euron arvoinen Botnia-kirjallisuuspalkinto jaetaan jo kymmenettä kertaa. Juhlavuoden kunniaksi Oulun kirjailijaseuran hallitus on päättänyt antaa Botnia-raadin käyttöön ylimääräisen 5000 euron palkintosumman, jonka raati jakaa haluamallaan tavalla.

Oulun Kirjamessut pidetään 9–11.10.2026. Päätapahtumapaikat ovat Oulun Lyseo sekä Lääninhallituksen juhlasalit. Lipunmyynti on avoinna. Lipun voi hankkia Ticketmasterilta tai Kulttuuritalo Valveelta. Messulipulla pääsee avajaisiin ja kaikkiin oheisohjelmiin ilman lisämaksuja. Koko messuohjelma julkaistaan syyskuun alussa.

Lisätietoa:

projektipäällikkö Eija Honkonen
044 231 2250 eija.honkonen@oulunkirjamessut.fi

ohjelmatuottaja Sanna Vainio
040 544 6493 sanna.vainio@oulunkirjamessut.fi