Kohtaamisia kuudella lavalla – Oulun toiset Kirjamessut tarjoavat tarinoita ja lämmintä tunnelmaa

 

Oululaisille tuodaan kiitettyjä kirjallisuuden koko kansan tähtiä, kuten supermenestynyt dekkaristi Max Seeck, uutta Mielensäpahoittajaa juhliva Tuomas Kyrö ja Finlandia-palkittu Anni Kytömäki. Kansainväliseksi vieraaksi messuille saapuu August-palkittu kirjailija Mikael Niemi.

 

Oulun Kirjamessut tarjoaa yli kahdeksankymmentä ohjelmaa kuudella eri lavalla Oulun Lyseon tiloissa sekä Kulttuuritalo Valveella. Messuilla vierailevat muiden muassa kirjailija ja tv-persoona Topi Borg puhumassa kirjastaan Normaaliusrodeo, palkittu ohjaaja ja käsikirjoittaja Suvi West esittelemässä esikoisromaaniaan Syntien kummun naiset sekä ajankohtaisen Vaino-romaanin julkaissut Jenni Räinä. Mukana on myös pitkän linjan toimittaja Maarit Tastula, jonka kiehtova tietokirja Köyhää väkeä kertoo Amerikkaan lähteneiden siirtolaisten unohdetuista kohtaloista. 

 

Helsingin sanomien kirjallisuuspalkinnolla palkitun Susanna Hastin haastattelu tuoreesta romaanista Toivottomuus herättelee sunnuntain ohjelmaan Kaleva-lavalla, kun taas hieman myöhemmin voi tutustua muun muassa klassisen musiikin maailmaan sijoittuviin Marjo Heiskasen Magdan aariaan ja Pauliina Vanhatalon Diiva sohvallani -teokseen. Sunnuntaina vietetään myös dekkari-iltapäivää, jossa vieraana mm. Arttu Tuominen tuoreella teoksellaan Alec. Tämän lisäksi messuilla on kymmeniä kirjailijoita, joiden kautta voi kohdata vaikkapa Sydänhirviön, Langenneen herttuan tai Ronttiäidin.

 

Kirjaväkeä hemmotellaan myös monenlaisilla muilla kirjallisuuteen liittyvillä aiheilla: Puhutaan palkitun kuvittajan ja graafisen suunnittelijan Elina Warstan kanssa kirjan kansien kuvittamisesta sekä kuullaan kirjailijan viesti Ukrainasta lauantain Rauhankirjeitä-ohjelmassa. Keskusteluja käydään lisäksi muun muassa pohjoisen kirjailijuuden asemasta ja merkityksestä, tietokirjoista, nuortenkirjojen rivien välisistä teemoista ja saamelaisista kertojista kaupungissa. Tänä vuonna messuilla voi myös istahtaa Lyseon auditorioon kuuntelemaan, kuinka kirjailijat lukevat teoksiaan ääneen. Sivuilla-lukutuokion kirjailijoina ovat mm. odotetut äänet Markus Leikola ja Helmi Kekkonen. Järjestetäänpä sunnuntaina vielä maksuton, ohjattu kävelykierros, jossa sukelletaan Oulun kirjalliseen historiaan.

 

Messujen koko ohjelmakartta avautuu tästä.

 

Oulun kirjailijaseura järjestää toiset Oulun Kirjamessut 10.-12.10.2025. Tapahtumapaikkoina ovat tuttuun tapaan Oulun Lyseo sekä Kulttuuritalo Valve. Liput ovat jo myynnissä Ticketmasterissa.

 

Lisätietoa:

 

ohjelmatuottaja Sanna Vainio

040 544 6493 sanna.vainio@oulunkirjamessut.fi 

toiminnanjohtaja Tuomo Heikkinen

050 347 4470 tuomo.heikkinen@kirjallisuudentalo.fi

 

  • 10.2.2025

    Helmikuun 2025 alusta tuottaja ja kirjailija Sanna Vainio on työskennellyt Oulun Kirjamessujen ohjelmatuottajana. Viime vuoden lokakuussa toteutuneet messut olivat menestys ja Oulun kirjailijaseura tahtoo varmistaa ihmisten mielenkiinnon tulevaisuudessakin. Siksi ohjelmiston suunnitteluun on satsattu nyt aikaa ja palkattu henkilö ihan niille töin. Eikä kuka vain henkilö, onhan Sanna Vainio toiminut menestyksekkäästi mm. vastaavana tuottajana Kulttuuritalo Päiväkodissa, Hailuodossa sekä vastaavana tuottajana Nordic Noir kansainvälisillä dekkarifestivaaleilla. Hän on myös itse kiitetty esikoiskirjailija.

  • 12.12.2024

    Lokakuussa järjestetyt Oulun Kirjamessut saa jatkoa. Messut järjestänyt Oulun kirjailijaseura on tehnyt päätöksen messujen järjestämisestä tulevina vuosina, ja ajankohta sekä sijainti on jo lyöty lukkoon ainakin vuoden 2025 osalta.

  • 25.10.2024

    Ouluun on selkeästi kaivattu kirjamessuja. Tämän johtopäätöksen voi vetää 18.-20.10. vietettyjen messujen palautteesta. Kirjamessut oli suunniteltu intiimiksi tapahtumaksi kauneimman, historiallisen Oulun ytimessä, ja sellaisena ne ihastuttivat sekä kävijät että paikalle saapuneet näytteilleasettajat.

  • 18.10.2024

    Kahdeksatta kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat on nimetty. Botnia-kirjallisuuspalkinnon raati sai tänä vuonna luettavakseen 99 teosta, mikä on ennätysmäärä kisan kahdeksanvuotisessa historiassa. Määrällisesti eniten oli tarjolla aikuisten romaaneja, 37 teosta. Viime vuoden tapaan myös lasten ja nuorten kirjoiksi luokiteltuja teoksia sekä tietokirjoja oli runsaasti, kun taas sarjakuvaa ja runoutta niukasti.