Kirjallisuuden vienninedistämistapahtumassa keskustellaan lastenkirjojen viennistä
Black Hole Autumn event -kirjallisuustapahtuman teema on lastenkirjojen vienti. Tapahtuma toteutetaan tiistaina 8.11.2022 virtuaalitapahtumana Brella-virtuaaliympäristössä alkaen klo 13.
Tapahtumassa saksalaisen arsEdition-kustantamon lastenkirjallisuuden toimituksen johtaja Katharina Braun kertoo suomalaisten lastenkirjojen käännöksistä saksankielisillä kirjamarkkinoilla. Bonnier Rights Finlandin kirjallisuusagentti Terhi Isomäki-Blaxall puhuu puheenvuorossaan suomalaisten lastenkirjojen edustamisesta. Kuvittaja ja lastenkirjailija ja Sanna Pelliccioni kertoo siitä, kuinka hänen kirjansa ovat päätyneet eri kielille.
Yksi tapahtuman erityispiirteistä on kahdenkeskiset tapaamiset, joille on varattu aikaa ohjelman jälkeen. Osallistujia kannustetaan sopimaan tapaamisia toistensa kanssa etukäteen, ja tapahtuma-alusta Brellan ominaisuuksien avulla osallistujat löytävät helposti itselleen sopivia yhteyksiä osallistujien joukosta.
Tapahtuma on avoin kaikille kirja-alan toimijoille ja sinne on vapaa pääsy. Koko ohjelma ja lisätietoa osoitteessa www.blackhole.fi. Oulun kirjailijaseura järjestää tapahtuman yhteistyössä BusinessOulun kanssa.
Black Hole Autumn event on osa Oulun kirjailijaseuran hanketta, jossa kehitetään pohjoispohjanmaalaisen kirjallisuuden vientiä edistävä kansainvälinen ammattilaisverkosto. Hankkeen päärahoittajat ovat Pohjois-Pohjanmaan liitto sekä Oulun kaupunki.
Lisätietoja
Tuomo Heikkinen
Projektipäällikkö
tuomo.heikkinen@kirjallisuudentalo.fi
050 347 4470

19.1.2022
Kansainvälisen Black Hole -kirjallisuustapahtuman ohjelma on nyt julkaistu
16.12.2021
Oulun kirjailijaseura järjestää kansainvälisen kirjojen käännösoikeuksiin keskittyvän tapahtuman Black Hole – Books meet Rights 11.–12. helmikuuta 2022.
25.11.2021
Monilajinen pohjoinen kirjallisuuspalkinto työntyy näin Suomen suurimpien kirjallisuuspalkintojen joukkoon – yleispalkinnoista vain Finlandia-palkinto on suurempi.
10.11.2021
Oulun kirjailijaseura on käynnistänyt kirjallisuusvientihankkeen, jonka tarkoituksena on kasvattaa pohjoispohjanmaalaisen kirjallisuuden käännösoikeuksien myyntiä.
