Kirja-alan ajankohtaiset kysymykset herättivät keskustelua Black Holessa
Oulun kirjailijaseuran järjestämä kirjallisuusvientiä edistävä Black Hole – Books meet Rights -tapahtuma toteutettiin virtuaalisesti 11.–12.2. Toista kertaa järjestettyyn tapahtumaan osallistui kirja-alan ammattilaisia 17 eri maasta, ja se huomioitiin jo ennakkoon kansainvälisessä kustannusalan Publishing Perspectives -verkkojulkaisussa.
”Tapahtuman kansainvälinen merkitys ja huomioarvo on ollut meille suuri yllätys ja iso ilonaihe”, Oulun kirjailijaseuran puheenjohtaja Antti Leikas sanoo. ”Huomasimme jo viime vuonna, että tällaiselle tapahtumalla on olemassa valtava tilaus ja tarve. Odotamme kuumeisesti ensi vuotta, jolloin lopulta pääsemme kutsumaan tapahtuman kansainvälisiä vieraita Ouluun. Black Holella on kaikki edellytykset kasvaa todella merkittäväksi kustannusalan verkostotapahtumaksi, joka nostaa Oulun aivan uudella tavalla kirjallisuuden maailmankartalle.”
Virtuaaliympäristö Brellassa järjestetyssä seminaarissa kuultiin puheenvuoroja ja vilkasta keskusteluja alan ajankohtaisista aiheista. Lisäksi tapahtuman virtuaalisille messuosastoille oli koottu esittelymateriaalia ja käännösnäytteitä yli 20 pohjoissuomalaiselta kirjailijalta.
Jatkona onnistuneelle tapahtumalle Black Hole -verkosto aikoo järjestää teemakohtaisia, kestoltaan lyhyempiä virtuaalitapahtumia keväällä, kesällä ja syksyllä. Hankkeen sivuille www.blackhole.fi on myös avattu keskustelupalsta ja tietokanta, jossa kirja-alan ammattilaiset voivat verkostoitua ja jakaa kokemuksiaan.
Black Hole – Books meet Rights on osa Oulun kirjailijaseuran hanketta, jossa kehitetään pohjoispohjanmaalaisen kirjallisuuden vientiä edistävä kansainvälinen ammattilaisverkosto. Hankkeen päärahoittajat ovat Pohjois-Pohjanmaan liitto sekä Oulun kaupunki. Yhteistyökumppaneina ovat Kirjallisuuden vientikeskus FILI, Helsinki Literary Agency sekä Taiteen edistämiskeskus.
Lisätietoja
Tuomo Heikkinen
Projektipäällikkö
tuomo.heikkinen@kirjallisuudentalo.fi
050 347 4470

Elokuussa kirjallisuuden talolla tapahtuu Oulun Muusajuhlien 9.8. ja 13.8. sekä Taiteiden yön 18.8. merkeissä.
Oulun kirjailijaseura ry pitää Avoimet ovet Oulun kirjallisuuden talolla (Sepänkatu 9, Oulu) Oulun Päivillä keskiviikkona ke 29.6. klo 15-20.
Oulun kirjailijaseura ry järjestää perinteikkään Uusien teosten illan, jossa esitellään kevään aikana julkaistuja kirjailijaseuran jäsenten kirjoja.
Oulun kirjailijaseura ry on perustanut Oulun kirjallisuuden talon.

