Ensi syksyn Oulun Kirjamessuilla kohdataan ja tarjotaan työpajoja – Teema ja ensimmäisiä varmistuneita kirjailijavieraita on julkistettu

 

Oulun Kirjamessujen ensimmäiset kirjailijavieraat ovat varmistuneet. Tänä vuonna messuille saapuvat syksyllä ilmestyvien teosten myötä mm. supersuosittu Tuomas Kyrö ja rakastettu Minna Rytisalo sekä tuoreen elämänkerran taiteilija Reidar Särestöniemestä kirjoittanut Noora Vaarala. Pohjoista ja kansainvälistä ulottuvuutta messuille tuo lisäksi Mikael Niemi, jonka odotettu uusi romaani Silkkiin kääritty kivi julkaistiin alkuvuodesta. Paikallisista kirjailijoista vieraina nähdään muiden muassa vastailmestyneellä Sydänhirviö teoksellaan lukijoita koskettanut Minna Mikkonen sekä Jenni Räinä elokuussa julkaistavalla romaanillaan Vaino. Myös Finlandia-palkittu, menestysromaaneistaan tuttu kirjailija Anni Kytömäki saapuu iloksemme tänä vuonna messuille.

Lisäksi Oulun Kirjamessuilla järjestetään ensimmäistä kertaa kaksi kirjoittamisen työpajaa. Lauantaina 11.10. on vuorossa kaunokirjallisuuden Kohtaamisia kirjoittaen -teematyöpaja. Sunnuntain työpajan aihe ja lisää kirjailijavieraita julkaistaan ennen kesää. 

 

Tänä vuonna messuilla voi myös istahtaa kuuntelemaan, kuinka kirjailijat lukevat teoksiaan ääneen. 

 

Oulun kirjailijaseura järjestää toiset Oulun Kirjamessut 10.-12.10.2025. Tapahtumapaikkoina ovat tuttuun tapaan Oulun Lyseo sekä Kulttuuritalo Valve. Liput ovat jo myynnissä Ticketmasterissa.

 

Lisätietoa:

tuottaja Sanna Vainio (Kirjamessujen ohjelma)

040 544 6493 sanna.vainio@oulunkirjamessut.fi 

toiminnanjohtaja Tuomo Heikkinen (mm. kumppanuudet)

050 347 4470 tuomo.heikkinen@kirjallisuudentalo.fi

 

projektipäällikkö Eija Honkonen (mm. messuosastot)

044 231 2250 eija.honkonen@oulunkirjamessut.fi 

 

www.oulunkirjamessut.fi

  • Oulun kirjailijaseura ry jakaa järjestyksessä viidennen Pakkala -kirjallisuuspalkinnon. Vuoden 2016 Pakkala-kirjallisuuspalkinnon saa runoilija Jere Vartiainen

  • Kirjallinen kulttuuri polarisoituu. Tänään, Uuden kirjallisuusfestivaalin päivänä, Oulun kirjailijaseura ry ja sen hallitus esittävät palavan huolensa seuraavista asioista:

  • Oulun kirjailijaseura ry järjestää Oulussa uuden kirjallisuusfestivaalin, jonka nimi on Uusi kirjallisuusfestivaali, perjantaina 23.9.2016. Festivaalin seminaarissa keskitytään kirjailijoiden ammatillisiin asioihin, kun Suomen Kirjailijaliiton lakimies Ville Toro sekä puheenjohtaja Jyrki Vainonen puhuvat muun muassa kirjailijoiden sopimuksista.

  • Oulun Kirjailijaseura ja Oulun kirjallisuuden talo yhteistyökumppaneineen järjestävät Oulussa kirjallisuusfestivaalin perjantaina 23.9.2016 alkaen klo 13.00.