Botnia-raadilla ennätysmäärä luettavaa – mukana myös 10 sarjakuvateosta
Enemmistö luettavista teoksista on edellisvuosien tapaan tieto- ja kaunokirjoja, mutta tänä vuonna esimerkiksi kilpailun ehdot täyttäviä sarjakuvateoksia on mukana peräti kymmenen.
Sääntöjen mukaan Botnia-kisaan voidaan hyväksyä ehdolle mitä tahansa kirjallisuuden lajia edustava teos. Lisäksi kielirajausta ei ole – riittää, että tekijä toimii tai on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Palkinnon jakaa Oulun Kirjailijaseura ry, ja epäselvissä tapauksissa seuran hallitus päättää teoksen kelpoisuudesta kisaan.
Botnia-kilpailun säännöt löytyvät osoitteesta http://www.oulunkirjailijaseura.fi/oulun-kirjailijaseura/botnia_palkinto. Palkinnon logo löytyy samasta osoitteesta.
Raadin kokoonpano on seuraava:
Professori Sanna Karkulehto, Jyväskylän yliopisto (raadin puheenjohtaja)
Tutkija Kasimir Sandbacka, Oulun yliopisto (raadin varapuheenjohtaja)
Kirjastonhoitaja Jaana Märsynaho, Oulun kaupungin kirjasto (raadin sihteeri)
Tutkija, yliopettaja Satu Koho
Toimittaja Pia Kaitasuo, Kaleva
Kirjabloggaaja Simo Sahlman, Lukupino
Myymäläpäällikkö Heli Helenius, Suomalainen kirjakauppa (Rovaniemi ja Kuusamo)
Oulun kirjailijaseuran jakama Botnia-palkinto on arvoltaan 10 000 euroa. Palkintosumman lahjoittavat Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina. Botnia-ehdokkaat julkistetaan Uusi kirjallisuusfestivaali -tapahtuman Pop-up-kirjamessuilla 14.9.2019 Kauppakeskus Valkeassa Oulun keskustassa, ja palkinnon saaja nimetään reilua kuukautta myöhemmin, 23.10.2019.
Lisätietoja palkinnosta antaa Oulun kirjailijaseura ry:n puheenjohtaja Antti Leikas, p. 040 5666 862.
![]() |
Oulun kirjailijaseura on Oulun alueen ammattikirjailijoiden edunvalvonta- ja tukijärjestö. Sen tarkoituksena on edistää Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan ammattikirjailijoiden työskentelymahdollisuuksia, rakentaa seudulla toimivien kirjailijoiden yhteisöä sekä ajaa alueen kirjailijoiden etuja. Lisätietoja Oulun kirjailijaseurasta löytyy täältä. Botnia-kilpailun säännöt löytyvät täältä. Lataa tiedote pdf-muodossa. |

25.9.2024
Oulun Kirjamessujen aika on lokakuun 18-20. päivä ja nyt sen täydellinen ohjelmakartta on julki! Messut ovat pullollaan kotimaisen kirjallisuuden huippunimiä. Oulun Lyseon kolmella esiintyjälavalla, Kaupungintalon juhlasalissa ja Kulttuuritalo Valveen Valvesalissa on nähtävillä lauantain ja sunnuntain aikana seisemisenkymmentä eri ohjelmaa, joissa sivutaan niin rauhaa kuin runoilija Eeva Kilpeä, kuinka päästään esikoiskirjailijaksi tai tullaan viininjuojiksi.
17.9.2024
Oulussa jaettavan 15 000 euron arvoisen Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaiden julkistaminen muuttuu tänä syksynä: Oulussa ensimmäistä kertaa järjestettävät Oulun kirjamessut saavat yhdeksi kohokohdakseen Botnia-ehdokkaiden julkistuksen. Salaisuuden verho raottuu lauantaina 19.10 kello 13 Oulun Lyseon Kaleva-lavalla kun Oulun kirjailijaseuran nimeämä raati kertoo ehdokkaiksi valitut kahdeksan kandidaattia.
28.8.2024
Lokakuun puolivälissä järjestettävien Oulun Kirjamessujen ohjelmakartta tarjoaa herkkupaloja – samoin messujen sijainti keskeisellä paikalla parasta Oulua. Messut nostavat esiin Oulun kirjallisen historian tavalla, jota ei ole ennen nähty.
1.11.2023
Oulun kirjailijaseuralla on käynnissä Sanan ja runon malja -hanke, jossa kirjailijat kirjoittavat vesireitteihin liittyviä tekstejä.

