Botnia-palkinnosta kisaa ennätysmäärä teoksia – peräti 99 kirjaa
Kilpailuun kelpuutettiin tänä vuonna ennätysmäärä teoksia, peräti 99 kappaletta. Botnia-palkinto on Oulun kirjailijaseura ry:n vuosittain myöntämä palkinto teokselle, jonka tekijä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta tai toimii siellä. Toisin kuin useimmissa muissa kirjallisuuspalkinnoissa, kielirajausta ei ole, kunhan kirjat ovat kaupallisesti kustannettuja. Kirjat voivat edustaa kaunokirjallisuutta, tietokirjallisuutta, lastenkirjallisuutta tai sarjakuvia. Joka syksy jaettavan palkinnon ehdokaslistalle kelpaavat teokset, jotka on julkaistu saman vuoden keväällä tai edellisen vuoden syksyllä. Tällä Oulun kirjailijaseura haluaa kamppailla kirjallisuuden lyhenevää elinkaarta ja kvartaalikustantamista vastaan. Hyvä kirja kelpaa luettavaksi ja palkittavaksi vielä vuodenkin päästä ilmestymisestään.
Kilpailun sääntöjen mukaan vähintään yksi raatilainen vaihtuu vuosittain. Tänä vuonna uutena raadin jäsenenä aloitti somevaikuttaja Minna Kekkonen. Yhteensä Botnia-raadissa on seitsemän jäsentä, kuten aiempinakin vuosina. Raadin puheenjohtajana jatkaa tutkija Satu Koho. Palkintosumman lahjoittavat tasaosuuksin Oulun kaupunki, Osuuskauppa Arina sekä vuosittain vaihtuva, oululaista liike-elämää edustava lahjoittaja, joka on tänä vuonna sanomalehti Kaleva.
Botnia-raati kokonaisuudessaan vuonna 2024:
kirjallisuuden- ja kulttuurintutkija, journalismin yliopettaja Satu Koho, Jyväskylän yliopisto / Oulun ammattikorkeakoulu (raadin puheenjohtaja)
FM, toimittaja Pia Kaitasuo
kirjastonhoitaja Hanna Jarva, Oulun kaupunginkirjasto
kirjallisuuskriitikko, oppikirjailija Aleksis Salusjärvi
kirjasomevaikuttaja Minna Kekkonen
kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Määttä, Jyväskylän yliopisto
kirjabloggaaja Simo Sahlman, Lukupino
Lisätietoja palkinnosta antaa Oulun kirjailijaseura ry:n puheenjohtaja Antti Leikas, p. 040 5666 862.

9.9.2020
Uusi kirjallisuusfestivaali järjestetään viidennen kerran 11.-12.9.2020 koronaohjeita noudattaen. Osa festivaalitilaisuuksista on katsottavissa myös suorana lähetyksenä ja myöhemmin tallenteena Oulun kaupunginkirjaston Youtube-kanavalla.
7.9.2020
Neljättä kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat on nimetty. Mukana on dystopiaa, perinteistä romaania, runoutta, tietokirja herjaamisesta sekä yksi esikoisteos!
25.11.2019
Keskiviikkona 27.11. klo 18 kirjailijaseura järjestää Oulun kirjallisuuden talossa (Sepänkatu 9, Oulu) Keskeneräisten teosten illan, jossa kirjailijat esittelevät sekä julkaistuja että keskeneräisiä teoksiaan. Luvassa on siis esimakua myös siitä, minkälaisia kirjoja on tulossa.
