Botnia-palkinnon raatiin tunnettuja kirjallisuusvaikuttajia, Hätälä vuoden 2023 lahjoittaja
Kilpailun sääntöjen mukaan vähintään yksi raatilainen vaihtuu vuosittain, mutta vuoden 2023 raatiin uusia jäseniä valittiin peräti kolme: kirjastonhoitaja Hanna Jarva, kirjailija Sirpa Kähkönen ja kirjallisuuskriitikko Aleksis Salusjärvi. Yhteensä Botnia-raadissa on seitsemän jäsentä, kuten aiempinakin vuosina. Raadin puheenjohtajana jatkaa tutkija Satu Koho. Sirpa Kähkönen on Suomen Kirjailijaliiton entinen puheenjohtaja ja Aleksis Salusjärvi on toiminut muun muassa kaunokirjallisuuden Finlandia-raadin puheenjohtajana.
Lisäksi vuoden 2023 palkinnon kolmas lahjoittaja on valittu. 15 000 euron palkintosumman vakiolahjoittajat ovat tasaosuuksin Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina. Kolmas, vuosittain vaihtuva lahjoittaja edustaa oululaista liike-elämää, ja tulevana vuonna tämän vastuun ottaa perinteikäs, 85-vuotias kalaliike Hätälä Oy.
Botnia on palkintona poikkeuksellinen: ehdolle voidaan hyväksyä mitä tahansa kirjallisuuden lajia edustava teos. Kielirajausta ei ole – riittää että tekijä asuu tai on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Syksyisin jaettavan palkinnon ehdokaslistalle kelpaavat teokset, jotka on julkaistu saman vuoden keväällä tai edellisen vuoden syksyllä. Tällä Oulun kirjailijaseura haluaa kamppailla kirjallisuuden lyhenevää elinkaarta ja kvartaalikustantamista vastaan. Hyvä kirja kelpaa luettavaksi vielä vuodenkin päästä ilmestymisestään.
Ja tiesitkö: Botnia on arvoltaan suurin suomalainen kirjallisuuspalkinto, joka voidaan myöntää sarjakuvalle.
Botnia-raati kokonaisuudessaan vuonna 2023:
kirjallisuuden- ja kulttuurintutkija, journalismin yliopettaja Satu Koho, Jyväskylän yliopisto / Oulun ammattikorkeakoulu (raadin puheenjohtaja)
toimittaja Pia Kaitasuo, sanomalehti Kaleva
kirjastonhoitaja Hanna Jarva, Oulun kaupunginkirjasto
kirjallisuuskriitikko, oppikirjailija Aleksis Salusjärvi
kirjailija Sirpa Kähkönen
kirjabloggaaja Simo Sahlman, Lukupino
kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Määttä, Jyväskylän yliopisto
Lisätietoja palkinnosta antaa Oulun kirjailijaseura ry:n puheenjohtaja Antti Leikas, p. 040 5666 862.


9.6.2026
Oulun kirjailijaseuran jakaman Botnia-palkinnon raati on jo kymmenettä kertaa kovan haasteen edessä: kuinka valita Pohjois-Pohjanmaan parhaat kirjat teosjoukosta, joka edustaa […]

11.5.2026
Kirjaviennin edistämisen uudet työkalut on Oulun kirjailijaseuran selvityshanke, jossa tarkoituksena on ollut kerätä uudentyyppinen myyntipaketti käännössopimuksia etsiville kirja-agentuureille. Yhtenä osana […]

1.4.2026
Oulun kirjailijaseura julkaisee uudet verkkosivunsa ja esittelee samalla uudistuneen organisaationsa, joka palvelee niin jäsenistöä, lukijoita kuin yhteistyökumppaneitakin entistä sujuvammin. Lisäksi […]
23.3.2026
Vuolle-opiston ja Oulun kirjailijaseuran yhteistyössä toteutettava Pohjoinen kirjoittaja-akatemia saa jo kolmannen vuosikertansa, kun opetus syksyllä 2026 starttaa. Moni Oulun kirjailijaseuran jäsen on koulutuksen käynyt ja saanut siitä tukea uransa alkuun.






