Botnia-palkinnon ehdokkaat valittu
Tästä johtuen raadin tehtävä oli haastava – etenkin kun listalla oli kaunokirjallisuutta, tietokirjoja ja sarjakuvia. Raadin puheenjohtaja, professori Sanna Karkulehto kertoo, että kovasta luku-urakasta huolimatta tehtävä oli raadille mieluisa. ”Oli hienoa nähdä, että Pohjois-Pohjanmaa tuottaa näin monipuolista ja korkeatasoista kirjallisuutta, vaikka eihän se yllätys ollut.”
Raati valitsi ehdokkaiden joukosta sääntöjen salliman enimmäismäärän eli kahdeksan teosta. ”Valinta ei ollut helppo. Viimeisessä vaiheessa meillä oli yhdeksän nimeä, mutta yksi oli pakko pudottaa pois. Listalle jäi kahdeksan loistavaa kirjaa”, Karkulehto sanoo.
10 000 euron arvoinen Botnia on palkintona poikkeuksellinen: ehdolle voidaan hyväksyä mitä tahansa kirjallisuuden lajia edustava teos. Lisäksi kielirajausta ei ole – riittää että tekijä asuu tai on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta.
Kahdeksan valittua teosta ja niiden tekijät esitellään Uusi kirjallisuusfestivaali -tapahtumassa Kauppakeskus Valkea Kesäkadulla lauantaina 23.9. klo 12 alkavilla pop-up-kirjamessuilla. Palkinnon voittaja nimetään kuukautta myöhemmin, 25.10.2017, ja hän esiintyy Helsingin Kirjamessujen Kirjakahvilassa torstaina 26.10. klo 13.30.
Palkintosumman lahjoittavat Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina. Kilpailun yhteistyökumppaneita ovat Suomalainen kirjakauppa ja Kaleva. Tapahtuman järjestämistä tukevat Oulun Energia, Hätälä, Mainonnan Työmaa ja Bitfactor.
Lisätietoja palkinnosta antaa Oulun kirjailijaseura ry:n puheenjohtaja Antti Leikas, p. 040 5666 862.
Oulun kirjailijaseura on Oulun alueen ammattikirjailijoiden edunvalvonta- ja tukijärjestö. Sen tarkoituksena on edistää Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan ammattikirjailijoiden työskentelymahdollisuuksia, rakentaa seudulla toimivien kirjailijoiden yhteisöä sekä ajaa alueen kirjailijoiden etuja.
Lisätietoja Oulun kirjailijaseurasta löytyy täältä.
Botnia-kilpailun säännöt löytyvät täältä. Lataa tiedote pdf-muodossa.

Ensi syksynä viidettä kertaa jaettavan 10 000 euron arvoisen Botnia-kirjallisuuspalkinnon raati on taas aloittanut työnsä. Palkinnon sääntöjen mukaan raatiin täytyy vuosittain valita yksi uusi jäsen samalla, kun joku vanhoista raatilaisista luopuu paikastaan.
Tänä syksynä neljättä kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon voittajaksi on valittu Jouni Tikkasen esikoisteos Lauma.
Uusi kirjallisuusfestivaali järjestetään viidennen kerran 11.-12.9.2020 koronaohjeita noudattaen. Osa festivaalitilaisuuksista on katsottavissa myös suorana lähetyksenä ja myöhemmin tallenteena Oulun kaupunginkirjaston Youtube-kanavalla.
Neljättä kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat on nimetty. Mukana on dystopiaa, perinteistä romaania, runoutta, tietokirja herjaamisesta sekä yksi esikoisteos!

