Botnia-palkinnon 10-vuotista taivalta juhlistaa ennätysmäärä kirjoja
Oulun kirjailijaseuran jakaman Botnia-palkinnon raati on jo kymmenettä kertaa kovan haasteen edessä: kuinka valita Pohjois-Pohjanmaan parhaat kirjat teosjoukosta, joka edustaa kaikkia kirjallisuuden lajeja? Lisäksi raati on tänä vuonna poikkeuksellisen suuren luku-urakan edessä, sillä Oulun kirjailijaseuran hallituksen viime viikolla vahvistamalla listalla on peräti 145 kirjaa.
”Botnia-raadin työ ei koskaan ole ollut helppo, mutta kirjojen valtava määrä nostaa rimaa entisestään”, raadin puheenjohtaja, kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Määttä toteaa. ”Samalla on tietenkin valtavan hienoa, miten paljon Pohjois-Pohjanmaalla kirjoitetaan tasokasta kirjallisuutta.”
Juhlavuoden kunniaksi jaossa 20 000 euroa
Juhlavuoden kunniaksi Oulun kirjailijaseuran hallitus on päättänyt antaa Botnia-raadin käyttöön ylimääräisen 5 000 euron palkintorahan, jonka raati saa jakaa haluamallaan tavalla. Yhteensä raadilla on siis jaettavaa 20 000 euroa. Joko raati on pohtinut, miten ylimääräinen raha jaetaan?
”Keskusteluja on käyty, mutta enempää emme halua vielä kertoa”, Hanna-Leena Määttä sanoo. ”Salaisuuden verho raottuu syksyllä.”
Botnia-gaala kasvaa suureksi juhlaksi
Oulun kaupunki on tukenut Oulun kirjailijaseuraa järjestämällä kaksien edellisten Oulun kirjamessujen aikaan kaupungin vastaanoton sekä Botnia-gaalan kaupungintalon upeassa juhlasalissa. Tänä vuonna nämä kaksi juhlaa vietetään samaan aikaan Aleksis Kiven päivänä, lauantaina 10. lokakuuta. Paikalle on tulossa 200 juhlavierasta – messuväkeä, kirjailijoita, kustantajia sekä Oulun kirjailijaseuran yrityskumppaneita. Botnia-palkinnon rahoittavat tänä vuonna Oulun kaupunki, sanomalehti Kaleva ja LähiTapiola Pohjoinen.
Lisätietoja:
Oulun kirjailijaseura ry / Antti Leikas, p. 040 5666 862


7.10.2025
Viime vuonna hurjan suosion saavuttanut Oulun Kirjamessut kokoaa tulevana viikonloppuna kirjailijat ja kirjojen lukijat Oulun Lyseolle ja Kulttuuritalo Valveelle. Messujen teema on Kohtaamisia, joita voi todistaa kuudella eri lavalla sekä lavojen ulkopuolella, yli kahdeksankymmenen esiintymisen kanssa.
17.9.2025
Lokakuussa, Aleksis Kiven päivästä eteenpäin, juhlitaan Oulussa ennen muuta kotimaista ja pohjoista kirjallisuutta. Vuoden 2025 Oulun Kirjamessujen teema on Kohtaamisia, ja se korostaa kirjallisuuden äärelle pysähtymistä, aitoa läsnäoloa ja virkistäviä uusia polkuja.
17.6.2025
Oulun kirjailijaseuran järjestämien Oulun kirjamessujen uudet nettisivut on julkaistu. Ne löytyvät osoitteesta oulunkirjamessut.fi ja pitävät sisällään kootusti messujen ohjelman, ajankohtaiset uutiset ja muun tiedotuksen.
11.6.2025
Käännöskirjallisuuden edistämisen uudet työkalut on Oulun kirjailijaseuran toukokuuhun 2026 kestävä kehityshanke, johon on saatu EU:n Euroopan aluekehitysrahaston tukea ja Oulun kaupungin salkkurahaa. Hanke on suunnattu helpottamaan kirjallisuusagenttien ja kustantamojen työtä, kun he vievät suomalaista kirjallisuutta ulkomaille.
