Hae jäseneksi

Hae jäseneksi

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voivat hakea Oulussa tai muualla Pohjois-Pohjanmaalla asuvat sekä oululaistaustaiset kirjailijat. Uudet jäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus, joka noudattaa valinnoissaan yhdistyksen vahvistamaa linjaa. Hallituksen jäsenyyspäätöksistä ei voi valittaa.

 

Oulun kirjailijaseura ry:n jäsenkriteerinä on kirjailijantyön ammatillisuus.

Jäseneksi haetaan osoittamalla seuran hallitukselle vapaamuotoinen hakemus, jossa hakija esittää sopivaksi katsomaansa näyttöä kirjailijantyönsä ammatillisuudesta.

Näyttönä voivat toimia esimerkiksi ansio- ja julkaisuluettelo, kopio kustannussopimuksesta ja/tai julkaistu teos. Oma- ja palvelukustanteet eivät oikeuta seuran jäsenyyteen.

Rajatapauksissa jäädään odottamaan tuotannon täydentymistä.

Hakemuksesta tulee ilmetä hakijan täydellinen nimi, mahdollinen taiteilijanimi, kotipaikka, osoite, sähköpostiosoite, puhelinnumero sekä hakijan julkaistu kirjallinen tuotanto ja teosten kustantaja.

 

Jäseneksi voidaan hyväksyä kirjailija, joka on julkaissut

1) vähintään yhden kaupallisen kustantajan julkaiseman kirjan, esimerkiksi romaanin, tietokirjan, runoteoksen, novelli-, essee- tai aforismikokoelman, nuortenkirjan, lastenkirjan tai sarjakuvakirjan,

tai

2) vähintään yhden näytelmäkäsikirjoituksen, jonka pohjalta tehty näytelmä on esitetty ammattiteatterissa tai jonka pohjalta on tehty kaupallisen kustannusyhtiön tai yleisradioyhtiön tuottama julkiseen levitykseen päässyt näytelmä,

tai

3) vähintään yhden elokuvakäsikirjoituksen, jonka pohjalta on tehty kaupallisen kustannusyhtiön tai yleisradioyhtiön tuottama julkiseen levitykseen päässyt elokuva, tai

4) vähintään yhden kuunnelmakäsikirjoituksen, jonka pohjalta on tehty kaupallisen kustannusyhtiön tai yleisradioyhtiön tuottama valtakunnallisilla radiokanavilla esitetty kuunnelma.

 

Omakustanteet, palvelukustanteet, oppi- ja opaskirjat, toimitetut teokset sekä yksinomaan aatteellisin tai julistuksellisin perustein julkaistu kirjallisuus eivät oikeuta yhdistyksen jäsenyyteen.

 

Jäseneksi pyrkivän on esitettävä yksi jäsenyyden ehdot täyttävä kustannussopimus hakiessaan yhdistyksen jäseneksi, mikäli hakijan kustantamo julkaisee myös oma- tai palvelukustanteita.

 

Jäsenten hyväksymisestä päättää yhdistyksen hallitus. Hallituksella on oikeus hylätä jäsenhakemus, vaikka se täyttää vähimmäiskriteerin, jos hallitus katsoo, että ammattimaisuuden taso ei täyty. Hallituksen jäsenyyspäätöksestä ei voi valittaa.

 

Jäsenmaksu on 35 euroa, joka maksetaan yhdistyksen tilille. Jäsenmaksu sisältää Stiiknafuulia-lehden. Muista merkitä viestikenttään yhteystietosi.

Nordea: FI02 1107 3000 6818 60