Ensimmäinen Botnia-voittaja
on Minna Rytisalon Lempi

 

Kuva: Gummerus kustannus Oy

 

Tänä syksynä ensimmäistä kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon voittajaksi on valittu viime vuonna ilmestynyt esikoisteos, kuusamolaisen Minna Rytisalon Lempi (Gummerus).


Tiedotustilaisuus, jossa voittaja paljastetaan, pidetään Oulun pääkirjaston Pakkala-salissa keskiviikkona 25.10. klo 11.  Tilaisuuteen saapuvia tiedotusvälineiden edustajia pyydetään pitämään voittaja salassa julkistushetkeen saakka.

Botnia-palkinnon raati sanoo perusteluissaan voittajateoksesta näin:
”Minna Rytisalon Lempi on poikkeuksellisen hallittu ja valmis esikoisromaani. Rytisalo kirjoittaa samaan aikaan herkän hienovireisesti ja vimmaisen väkevästi. Henkilöt ovat aitoja ja tunteet silmittömiä, olipa kyse surusta, kateudesta, hämmennyksestä tai halusta. ”


Koko kisaa raati luonnehtii seuraavasti:
”Kilpailun ehdot täyttäviä teoksia oli yli 60, joten tehtävämme oli vaativa. Kovasta urakasta huolimatta lukeminen oli mieluisaa. Oli hienoa nähdä, että Pohjois-Pohjanmaa tuottaa huomattavan monipuolista ja korkeatasoista kirjallisuutta ja että suuri osa kotimaisen nykykirjallisuuden kärkinimistä on täältä.
Raatimme valitsi ehdokkaiden joukosta sääntöjen salliman enimmäismäärän eli kahdeksan teosta. Useammankin olisimme voineet valita mukaan, mutta säännöt eivät antaneet periksi.”

10 000 euron arvoinen Botnia on palkintona poikkeuksellinen: ehdolle voidaan hyväksyä mitä tahansa kirjallisuuden lajia edustava teos. Lisäksi kielirajausta ei ole – riittää että tekijä asuu tai on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Syksyisin jaettavan palkinnon ehdokaslistalle kelpaavat teokset, jotka on julkaistu saman vuoden keväällä tai edellisen vuoden syksyllä. Tällä Oulun kirjailijaseura haluaa kamppailla kirjallisuuden lyhenevää elinkaarta ja kvartaalikustantamista vastaan. Hyvä kirja kelpaa luettavaksi vielä vuodenkin päästä ilmestymisestään.


Minna Rytisalo kertoo Botnia-palkinnon herättämistä tuntemuksistaan Helsingin Kirjamessujen Kirjakahvilassa torstaina 26.10. klo 13.30.


Palkintosumman lahjoittavat Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina. Kilpailun yhteistyökumppaneita ovat Suomalainen kirjakauppa ja Kaleva.
Lisätietoja palkinnosta antaa Oulun kirjailijaseura ry:n
puheenjohtaja Antti Leikas, p. 040 5666 862.


Botnia-raadin kokoonpano:

Kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto, Jyväskylän yliopisto (raadin puheenjohtaja)

Tutkija Kasimir Sandbacka, Oulun yliopisto, Stiiknafuulia-lehden päätoimittaja (raadin varapuheenjohtaja)
Kirjastonhoitaja Jaana Märsynaho, Oulun kaupungin kirjasto (raadin sihteeri)

Tutkija, toimittaja Satu Koho

Toimittaja Pia Kaitasuo, Kaleva
Kirjabloggaaja Kirsi Hietanen, Kirsin kirjanurkka
Myymäläpäällikkö Heli Helenius, Suomalainen kirjakauppa (Rovaniemi ja Kuusamo)


Oulun kirjailijaseura on Oulun alueen ammattikirjailijoiden edunvalvonta- ja tukijärjestö. Sen tarkoituksena on edistää Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan ammattikirjailijoiden työskentelymahdollisuuksia, rakentaa seudulla toimivien kirjailijoiden yhteisöä sekä ajaa alueen kirjailijoiden etuja.


Lisätietoja Oulun kirjailijaseurasta löytyy täältä.
Botnia-kilpailun säännöt löytyvät täältä.